To Sherlock Holmes she is always the woman.

Sherlock Holmesille hänet on aina nainen.

I have seldom heard him mention her under any other name.

Olen harvoin kuullut hänen mainitsevan häntä jollakin muulla nimellä.

In his eyes she eclipses and predominates the whole of her sex.

Hänen silmissään hän ylittää ja hallitsee koko sukupuolensa.

It was not that he felt any emotion akin to love for Irene Adler.

Kyse ei ollut siitä, että hän tunsi Irene Adleria kohtaan rakkauden kaltaisia tunteita.

All emotions, and that one particularly, were abhorrent to his cold, precise but admirably balanced mind.

Kaikki tunteet, ja erityisesti tuo tuntemus, olivat vastenmielisiä hänen kylmää, tarkkaa mutta ihailtavan tasapainoista mielensä kannalta.

He was, I take it, the most perfect reasoning and observing machine that the world has seen, but as a lover he would have placed himself in a false position.

Hän oli, oletan, maailman täydellisin päättely- ja havainnointikone, mutta rakastajana hän olisi asettanut itsensä väärään asemaan.

He never spoke of the softer passions, save with a gibe and a sneer.

Hän ei koskaan puhunut pehmeämmistä tunteista muuta kuin pilkaten ja ivaten.

They were admirable things for the observer—excellent for drawing the veil from men’s motives and actions.

Ne olivat ihailtavia asioita tarkkailijalle – erinomaisia paljastamaan miesten vaikuttimet ja teot.

But for the trained reasoner to admit such intrusions into his own delicate and finely adjusted temperament was to introduce a distracting factor which might throw a doubt upon all his mental results.

Mutta koulutetun päättelijän hyväksyä tällaiset tunkeutumiset omaan hienostuneeseen ja tarkkaan säädettyyn luonteeseensa olisi tarkoittanut häiriötekijän käyttöönottoa, joka saattaisi asettaa kyseenalaiseksi kaikki hänen mentaaliset tuloksensa.

Grit in a sensitive instrument, or a crack in one of his own high-power lenses, would not be more disturbing than a strong emotion in a nature such as his.

Hiekka herkissä instrumenteissa tai halkeama yhdessä hänen omista suurtehoisista linsseistään ei olisi yhtä häiritsevä kuin voimakas tunte rakenteeltaan tällaiseen luonteeseen kuin hänen.

And yet there was but one woman to him, and that woman was the late Irene Adler, of dubious and questionable memory.

Ja silti hänelle oli olemassa vain yksi nainen, ja tämä nainen oli edesmennyt Irene Adler, jonka muistot olivat epävarmoja ja kyseenalaisia.

I had seen little of Holmes lately.

En ollut nähnyt Holmesia paljon viime aikoina.

My marriage had drifted us away from each other.

Avioliittomme oli vienyt meidät kauemmas toisistamme.

My own complete happiness, and the home-centred interests which rise up around the man who first finds himself master of his own establishment, were sufficient to absorb all my attention,

Oma täydellinen onnellisuuteni ja kotiin keskittyvät kiinnostukset, jotka nousevat miehen ympärille, kun hän ensimmäistä kertaa huomaa olevansa oman kotinsa herra, olivat riittäneet imemään kaiken huomioni.

while Holmes, who loathed every form of society with his whole Bohemian soul, remained in our lodgings in Baker Street, buried among his old books, and alternating from week to week between cocaine and ambition, the drowsiness of the drug, and the fierce energy of his own keen nature.

Sillä välin Holmes, joka inhosi kaikenlaista seuraa koko boheemisella sielullaan, pysyi majoituksissamme Baker Streetillä haudautuneena vanhoihin kirjoihinsa ja vaihtaen viikosta toiseen kokaiinin ja kunnianhimon välillä – huumeen uneliaisuuden ja oman terävän luontonsa raivokkaan energian välillä.

He was still, as ever, deeply attracted by the study of crime, and occupied his immense faculties and extraordinary powers of observation in following out those clues, and clearing up those mysteries which had been abandoned as hopeless by the official police.

Hän oli yhä, kuten aina, syvästi kiinnostunut rikosten tutkimisesta ja käytti valtavia kykyjään ja poikkeuksellisia havainnointikykyjään seuratakseen johtolankoja ja selvittääkseen mysteereitä, jotka virallinen poliisi oli luovuttanut toivottomiksi.

From time to time I heard some vague account of his doings: of his summons to Odessa in the case of the Trepoff murder, of his clearing up of the singular tragedy of the Atkinson brothers at Trincomalee, and finally of the mission which he had accomplished so delicately and successfully for the reigning family of Holland.

Silloin tällöin kuulin hämärästi hänen toiminnastaan: kutsustaan Odessaan Trepoffin murhajutussa, hänen selvittäessään Atkinsonin veljesten outoa tragediaa Trincomaleessa ja lopulta tehtävästä, jonka hän oli suorittanut niin taitavasti ja onnistuneesti Hollannin hallitsijaperheen hyväksi.

Beyond these signs of his activity, however, which I merely shared with all the readers of the daily press, I knew little of my former friend and companion.

Näiden hänen aktiivisuutensa merkkien lisäksi, jotka jaoin kaikkien päivälehtien lukijoiden kanssa, en tiennyt paljon entisestä ystävästäni ja seuralaisestani.

One night—it was on the twentieth of March, 1888—I was returning from a journey to a patient (for I had now returned to civil practice), when my way led me through Baker Street.

Eräänä yönä – se oli maaliskuun 20. päivä vuonna 1888 – olin palaamassa potilasvierailulta (sillä olin nyt palannut siviilikäytäntöön), kun tieni vei minut Baker Streetille.

As I passed the well-remembered door, which must always be associated in my mind with my wooing, and with the dark incidents of the Study in Scarlet, I was seized with a keen desire to see Holmes again, and to know how he was employing his extraordinary powers.

Kun ohitin tuon hyvin muistamani oven, joka tulisi aina olemaan yhdistetty kosintaani ja Scarletin tutkimuksen synkkään draamaan, minua valtasi voimakas halu nähdä Holmes jälleen ja tietää, kuinka hän käytti poikkeuksellisia kykyjään.

His rooms were brilliantly lit, and, even as I looked up, I saw his tall, spare figure pass twice in a dark silhouette against the blind.

Hänen huoneensa olivat loistavasti valaistut, ja juuri kun katsoin ylöspäin, näin hänen pitkän, hoikan hahmonsa kulkevan kahdesti tummana siluettina verhon ääressä.

He was pacing the room swiftly, eagerly, with his head sunk upon his chest and his hands clasped behind him.

Hän kulki huoneessa nopeasti ja innokkaasti, päätään painettuna rintaansa ja käsiään selkänsä takana ristettyinä.

To me, who knew his every mood and habit, his attitude and manner told their own story.

Minulle, joka tiesin hänen joka liikkeensä ja tavansa, hänen asentonsa ja käytöksensä kertoivat oman tarinansa.

He was at work again.

Hän oli jälleen töissä.

He had risen out of his drug-created dreams and was hot upon the scent of some new problem.

Hän oli noussut huumeiden aikaansaamista unistaan ja oli päättänyt ratkaista jonkin uuden ongelman.

I rang the bell and was shown up to the chamber which had formerly been in part my own.

Soitin kelloa ja minua vietiin huoneeseen, joka oli aiemmin ollut osittain minun omani.

His manner was not effusive.

Hänen käytöksensä ei ollut lainkaan ylenpaljastava.

It seldom was; but he was glad, I think, to see me.

Se ei yleensä ollut, mutta uskon, että hän oli iloinen nähdessään minut.

With hardly a word spoken, but with a kindly eye, he waved me to an armchair, threw across his case of cigars, and indicated a spirit case and a gasogene in the corner.

Hän ei juurikaan puhunut, mutta ystävällisellä katseella hän viittasi minulle nojatuoliin, heitti tupakka-askinsa pöydälle ja osoitti kulmauksessa olevan väkevien juomien pullon ja kaasupullon.

Then he stood before the fire and looked me over in his singular introspective fashion.

Sitten hän seisoi tulen ääressä ja katseli minua omalla ainutlaatuisella, itsetutkivalla tavallaan.

“Wedlock suits you,” he remarked. “I think, Watson, that you have put on seven and a half pounds since I saw you.”

“Avioliitto sopii sinulle”, hän huomautti. “Uskon, Watson, että olet lihonut seitsemän ja puoli naulaa sen jälkeen, kun viimeksi näin sinut.”

“Seven!” I answered.

“Seitsemän!” vastasin.

“Indeed, I should have thought a little more. Just a trifle more, I fancy, Watson. And in practice again, I observe. You did not tell me that you intended to go into harness.”

“Totta, olisin arvannut vähän enemmän. Vähän lisää, luulisin, Watson. Ja huomaan, että olet taas ryhtynyt käytännön työhön. Et kertonut aikovasi ryhtyä töihin.”

“Then, how do you know?”

“Miten sitten tiedät sen?”

“I see it, I deduce it. How do I know that you have been getting yourself very wet lately, and that you have a most clumsy and careless servant girl?”

“Näen sen, päätelen sen. Miten tiedän, että olet viime aikoina kastunut hyvin paljon ja että sinulla on hyvin kömpelö ja huolimaton palvelus tyttö?”

“My dear Holmes,” said I, “this is too much.

“Rakas Holmes”, sanoin, “tämä on liikaa.”

You would certainly have been burned, had you lived a few centuries ago.

“Sinut olisi varmasti poltettu ellet olisi elänyt muutama sata vuotta sitten.”

It is true that I had a country walk on Thursday and came home in a dreadful mess, but as I have changed my clothes I can’t imagine how you deduce it.

“On totta, että kävin torstaina maaseudun kävelyllä ja tulin kotiin kauhean likaisena, mutta koska olen vaihtanut vaatteet, en ymmärrä, miten päättelet sen.”

As to Mary Jane, she is incorrigible, and my wife has given her notice, but there, again, I fail to see how you work it out.”

“Mary Jane on korjaamaton, ja vaimoni on antanut hänelle potkut, mutta silti en ymmärrä, miten päättelet sen.”

He chuckled to himself and rubbed his long, nervous hands together.

Hän nauroi itsekseen ja hieroi pitkiä, hermostuneita käsiään yhteen.

“It is simplicity itself,” said he; “my eyes tell me that on the inside of your left shoe, just where the firelight strikes it, the leather is scored by six almost parallel cuts.

“Se on aivan yksinkertaista”, hän sanoi. “Silmäni näyttävät, että vasemman kengän sisäpuolella, juuri siinä, missä tulenvalo osuu siihen, nahka on viillottu kuudella melkein rinnakkaisella viillolla.”

Obviously they have been caused by someone who has very carelessly scraped round the edges of the sole in order to remove crusted mud from it.

“Nämä ovat selvästi jonkun tekemät, joka on hyvin huolimattomasti raapinut pohjan reunoja ympäri poistaakseen siitä kuivuneen mudan.”

Hence, you see, my double deduction that you had been out in vile weather, and that you had a particularly malignant boot-slitting specimen of the London slavey.

“Siksi päätän kahdella tavalla, että olet ollut pahassa säässä ulkona ja että sinulla on erityisen ilkeä kengän viillottamiseen perehtynyt lontoolainen palvelus tyttö.”

As to your practice, if a gentleman walks into my rooms smelling of iodoform, with a black mark of nitrate of silver upon his right forefinger, and a bulge on the right side of his top-hat to show where he has secreted his stethoscope, I must be dull, indeed, if I do not pronounce him to be an active member of the medical profession.”

“Mitä tulee käytäntöösi, jos herrasmies tulee huoneeseeni jodiformin hajussa, hopeanitraatin mustalla merkillä oikeassa etusormessaan ja korkokengän oikealla puolella olevalla koholla, joka paljastaa, missä hän on piilottanut stetoskoopinsa, minun täytyy olla todella tyhmä, jos en päättele hänen olevan aktiivinen lääkintäalan ammattilainen.”

I could not help laughing at the ease with which he explained his process of deduction.

En voinut olla nauramatta sille helpoudella, jolla hän selitti päättelyprosessinsa.

“When I hear you give your reasons,” I remarked, “the thing always appears to me to be so ridiculously simple that I could easily do it myself, though at each successive instance of your reasoning I am baffled until you explain your process.

“Kun kuulen sinun antavan syyt, asia vaikuttaa aina niin naurettavan yksinkertaiselta, että voisin helposti tehdä sen itsekin, vaikka joka kerta, kun kuulen sinun päättelysi, olen hämmentynyt, kunnes selität menetelmäsi.”

And yet I believe that my eyes are as good as yours.”

“Ja silti uskon, että silmäni ovat yhtä hyvät kuin sinun.”

“Quite so,” he answered, lighting a cigarette, and throwing himself down into an armchair. “You see, but you do not observe. The distinction is clear. For example, you have frequently seen the steps which lead up from the hall to this room.”

“Aivan niin”, hän vastasi sytyttäen savukkeen ja heittäytyessään nojatuoliin. “Näet, mutta et huomaa. Ero on selvä. Esimerkiksi olet usein nähnyt portaat, jotka johtavat aulasta tähän huoneeseen.”

“Frequently.”

“Usein.”

“How often?”

“Kuinka monta kertaa?”

“Well, some hundreds of times.”

“No, muutama sata kertaa.”

“Then how many are there?”

“Montako niitä sitten on?”

“How many? I don’t know.”

“Montako? En tiedä.”

“Quite so!

“Aivan niin!”

You have not observed.

“Et ole huomannut.”

And yet you have seen.

“Ja silti olet nähnyt.”

That is just my point.

“Se on juuri pointtini.”

Now, I know that there are seventeen steps, because I have both seen and observed.

“Nyt tiedän, että portaita on seitsemäntoista, koska olen sekä nähnyt että huomannut ne.”

By the way, since you are interested in these little problems, and since you are good enough to chronicle one or two of my trifling experiences, you may be interested in this.”

“Muuten, koska olet kiinnostunut näistä pienistä ongelmista ja koska olet tarpeeksi ystävällinen kirjoittaaksesi yhden tai kaksi pientä kokemustani, saatat olla kiinnostunut tästä.”

He threw over a sheet of thick, pink-tinted notepaper which had been lying open upon the table.

Hän heitti pöydälle avonaisena olleen paksu, vaaleanpunaisen värisen muistilehteen.

“It came by the last post,” said he.

“Se tuli viimeisellä postilla”, hän sanoi.

“Read it aloud.”

“Lue se ääneen.”

The note was undated, and without either signature or address.

Muistiinpano oli päivämääräämätön, eikä siinä ollut allekirjoitusta tai osoitetta.

“There will call upon you to-night, at a quarter to eight o’clock,” it said, “a gentleman who desires to consult you upon a matter of the very deepest moment.

“Eräs herrasmies käy luonasi tänä iltana kello seitsemän neljään ja haluaa keskustella kanssasi hyvin tärkeästä asiasta.”

Your recent services to one of the royal houses of Europe have shown that you are one who may safely be trusted with matters which are of an importance which can hardly be exaggerated.

“Viimeaikaiset palveluksesi yhdelle Euroopan kuningasperheistä ovat osoittaneet, että olet henkilö, jolle voidaan turvallisesti antaa tehtäviä, joiden tärkeyttä tuskin voi liioitella.”

This account of you we have from all quarters received.

“Olemme saaneet tällaisia tietoja sinusta kaikkialta.”

Be in your chamber then at that hour, and do not take it amiss if your visitor wear a mask.”

“Ole siis huoneessasi kyseiseen aikaan, ja älä pahastu, jos vieras käyttää naamiota.”

“This is indeed a mystery,” I remarked. “What do you imagine that it means?”

“Tämä on todellakin mysteeri”, huomautin. “Mitä luulet sen tarkoittavan?”

“I have no data yet. It is a capital mistake to theorise before one has data. Insensibly one begins to twist facts to suit theories, instead of theories to suit facts. But the note itself. What do you deduce from it?”

“Minulla ei ole vielä tietoja. On vakava virhe teoretisoida ennen kuin saa tietoja. Vähitellen alkaa vääristellä tosiasioita teorioiden mukaisesti sen sijaan, että teoriat mukautettaisiin tosiasioihin. Mutta itse muistiinpano. Mitä päättelet siitä?”

I carefully examined the writing, and the paper upon which it was written.

Tarkastin huolellisesti kirjoituksen ja paperin, jolle se oli kirjoitettu.

“The man who wrote it was presumably well to do,” I remarked, endeavouring to imitate my companion’s processes. “Such paper could not be bought under half a crown a packet. It is peculiarly strong and stiff.”

“Kirjoittaja oli todennäköisesti varakas”, huomautin yrittäen jäljitellä seuralaiseni menettelytapaa. “Tällaista paperia ei voi ostaa alle puolen pennyn paketissa. Se on erityisen vahvaa ja jäykkää.”

“Peculiar—that is the very word,” said Holmes. “It is not an English paper at all. Hold it up to the light.”

“Erikoista – juuri sitä tarkoitin”, sanoi Holmes. “Kyseessä ei ole lainkaan englantilaista paperia. Pidä se valoa vasten.”

I did so, and saw a large “E” with a small “g,” a “P,” and a large “G” with a small “t” woven into the texture of the paper.

Tein niin ja näin suuren “E”-kirjaimen pienellä “g”-kirjaimella, “P”-kirjaimen ja suuren “G”-kirjaimen pienellä “t”-kirjaimella kudottuna paperin kuvioihin.

“What do you make of that?” asked Holmes.

“Mitä mieltä olet tästä?” kysyi Holmes.

“The name of the maker, no doubt; or his monogram, rather.”

“Valmistajan nimi, epäilemättä – tai pikemminkin hänen monogramminsa.”

“Not at all.

“Ei todellakaan.”

The ‘G’ with the small ‘t’ stands for ‘Gesellschaft,’ which is the German for ‘Company.’

Pienellä “t”-kirjaimella varustettu “G”-kirjain merkitsee saksan kielen sanaa “Gesellschaft”, joka tarkoittaa “yhtiötä”.

It is a customary contraction like our ‘Co.’

Kyseessä on tavallinen lyhenne, aivan kuten meidän “Co.”-lyhenteemme.

‘P,’ of course, stands for ‘Papier.’

“P”-kirjain tietenkin merkitsee “Papieria”.

Now for the ‘Eg.’

Ja nyt “Eg”.

Let us glance at our Continental Gazetteer.”

Katsotaanpa mantereellista maantieteellistä sanakirjaamme.”

He took down a heavy brown volume from his shelves.

Hän otti hyllyltään raskaan ruskean kirjan.

“Eglow, Eglonitz—here we are, Egria.

“Eglow, Eglonitz – tässä me olemme, Egria.”

It is in a German-speaking country—in Bohemia, not far from Carlsbad.

Se sijaitsee saksankielisessä maassa – Böhmässä, ei kaukana Karlovystä.

‘Remarkable as being the scene of the death of Wallenstein, and for its numerous glass-factories and paper-mills.’

“Huomattava paikka, koska siellä tapahtui Wallensteinin kuolema, ja lisäksi siellä on useita lasitehtaita ja paperitehtaita.”

Ha, ha, my boy, what do you make of that?”

Haha, poikani, mitä mieltä olet tästä?”

His eyes sparkled, and he sent up a great blue triumphant cloud from his cigarette.

Hänen silmänsä säihkyivät, ja hän lähetti savukkeestaan suuren sinisen voitonpilven taivaalle.

“The paper was made in Bohemia,” I said.

“Paperi tehtiin Böhmässä”, sanoin.

“Precisely.

“Precis.”

And the man who wrote the note is a German.

Ja kirjeen kirjoittanut mies on saksalainen.

Do you note the peculiar construction of the sentence—‘This account of you we have from all quarters received.’

“Huomaatko lauseen erikoisrakenteen – ‘Olemme saaneet tämän kertomuksen sinusta kaikilta tahoilta.’”

A Frenchman or Russian could not have written that.

Ranskalainen tai venäläinen ei olisi voinut kirjoittaa sitä.

It is the German who is so uncourteous to his verbs.

Saksalaiset ovat niin epäkohteliaita verbeilleen.

It only remains, therefore, to discover what is wanted by this German who writes upon Bohemian paper and prefers wearing a mask to showing his face.

Nyt on vain selvitettävä, mitä tämä saksalainen, joka kirjoittaa Böhmän paperille ja mieluummin käyttää naamiota kuin näyttää kasvojensa, oikeastaan haluaa.

And here he comes, if I am not mistaken, to resolve all our doubts.”

Ja tässä hän tulee, jos en erehdy, ratkaisemaan kaikki epäilyksemme.”

As he spoke there was the sharp sound of horses’ hoofs and grating wheels against the curb, followed by a sharp pull at the bell. Holmes whistled.

Hänen puhuessaan kuului terävä hevosenkavioiden ääni ja pyörien raastava ääni kivetyllä tiellä, minkä jälkeen kelloa vedettiin voimakkaasti. Holmes vihelsi.

“A pair, by the sound,” said he. “Yes,” he continued, glancing out of the window. “A nice little brougham and a pair of beauties. A hundred and fifty guineas apiece. There’s money in this case, Watson, if there is nothing else.”

“Kaksi hevosta, äänen perusteella”, hän sanoi. “Kyllä”, hän jatkoi katsomalla ulos ikkunasta. “Nice little brougham and a pair of beauties. Sata viisikymmentä guineaa kappalehintaan. Tässä tapauksessa on rahaa, Watson, jos ei muuta.”

“I think that I had better go, Holmes.”

“Luulen, että minun on parempi mennä, Holmes.”

“Not a bit, Doctor. Stay where you are. I am lost without my Boswell. And this promises to be interesting. It would be a pity to miss it.”

“Ei todellakaan, tohtori. Pysy siinä missä olet. Olen hukassa ilman Boswelliani. Ja tämä lupaa olevan mielenkiintoista. Olisi sääli jättää se väliin.”

“But your client—”

“Mutta asiakkaasi—”

“Never mind him. I may want your help, and so may he. Here he comes. Sit down in that armchair, Doctor, and give us your best attention.”

“Älä välitä hänestä. Saatan tarvita apuasi, ja hänkin saattaa. Tässä hän tulee. Istu siihen nojatuoliin, tohtori, ja kuuntele tarkasti.”

A slow and heavy step, which had been heard upon the stairs and in the passage, paused immediately outside the door. Then there was a loud and authoritative tap.

Hitaat ja raskaat askelet, jotka olivat kuultu portaissa ja käytävällä, pysähtyivät heti oven ulkopuolella. Sitten kuului voimakas ja määrätietoinen koputus.

“Come in!” said Holmes.

“Tulkaa sisään!” sanoi Holmes.

A man entered who could hardly have been less than six feet six inches in height, with the chest and limbs of a Hercules.

Sisään tuli mies, joka ei voinut olla alle kuusi jalkaa ja kuusi tuumaa pitkä, ja jolla oli Herkulesin kaltainen rinta ja kädet.

His dress was rich with a richness which would, in England, be looked upon as akin to bad taste.

Hänen vaatetuksensa oli ylellistä, mutta sellaisella tavalla, jota Englannissa pidettäisiin huonona maun osoituksena.

Heavy bands of astrakhan were slashed across the sleeves and fronts of his double-breasted coat, while the deep blue cloak which was thrown over his shoulders was lined with flame-coloured silk and secured at the neck with a brooch which consisted of a single flaming beryl.

Raskaan astrakhanin nauhat koristivat hänen kaksirivisen takkinsa hihoja ja etuosaa, ja syvänsininen viitta, joka oli heitetty hänen yliinsä, oli vuorattu tulenpunaisella silkillä, ja se oli kiinnitetty kauluksella, jossa oli yksi tulenpunainen beryyli.

Boots which extended halfway up his calves, and which were trimmed at the tops with rich brown fur, completed the impression of barbaric opulence which was suggested by his whole appearance.

Polven yläpuolelle ulottuvat kengät, jotka oli koristettu yläosassa rikkaalla ruskealla turkilla, täydensivät hänen koko ulkonäköänsä, joka herätti mielikuvaa barbaarillisesta ylellisyydestä.

He carried a broad-brimmed hat in his hand, while he wore across the upper part of his face, extending down past the cheekbones, a black vizard mask, which he had apparently adjusted that very moment, for his hand was still raised to it as he entered.

Hän piti kädessään leveälieristä hattua, ja hänen kasvojensa yläosa, aina poskipäihin asti, oli peitetty mustalla naamiopeitteellä, jota hän oli ilmeisesti säätänyt juuri silloin, sillä hänen kätensä oli yhä kohotettuna sitä kohti hänen tullessaan sisään.

From the lower part of the face he appeared to be a man of strong character, with a thick, hanging lip, and a long, straight chin suggestive of resolution pushed to the length of obstinacy.

Hänen kasvojensa alaosa paljasti vahvan luonteen, paksuja, roikkuvia huulia ja pitkää, suoraa leukaa, joka viittasi päättäväisyyteen, joka rajoittui itsepäisyydeksi.

“You had my note?” he asked with a deep harsh voice and a strongly marked German accent. “I told you that I would call.” He looked from one to the other of us, as if uncertain which to address.

“Saitte viestini?” hän kysyi syvältä ja karkealla äänellä ja voimakkaasti aksentoiden saksaksi. “Sanoin, että tulisin.” Hän katsoi meitä vuoroin, ikään kuin epävarma siitä, kumpaan puhua.

“Pray take a seat,” said Holmes. “This is my friend and colleague, Dr. Watson, who is occasionally good enough to help me in my cases. Whom have I the honour to address?”

“Ole hyvä ja istu alas”, sanoi Holmes. “Tämä on ystäväni ja kollegani, tohtori Watson, joka on toisinaan niin ystävällinen, että auttaa minua tapauksissani. Kenelle minulla on kunnia puhua?”

“You may address me as the Count Von Kramm, a Bohemian nobleman. I understand that this gentleman, your friend, is a man of honour and discretion, whom I may trust with a matter of the most extreme importance. If not, I should much prefer to communicate with you alone.”

“Voitte puhua minulle kreivi Von Krammina”, hän sanoi, “böömiläisen aatelisen. Ymmärtääkseni tämä herrasmies, ystävänne, on rehellinen ja huomaavainen mies, jolle voin luottaa äärimmäisen tärkeän asian. Jos ei ole, niin haluaisin mieluummin puhua teidän kanssanne yksin.”

I rose to go, but Holmes caught me by the wrist and pushed me back into my chair. “It is both, or none,” said he. “You may say before this gentleman anything which you may say to me.”

Minä nousin lähtemään, mutta Holmes tarttui minua ranteesta ja työnsi minut takaisin tuoliini. “Se on joko tai ei lainkaan”, hän sanoi. “Voitte sanoa tämän herrasmiehen edessä saman, mitä sanoisitte minulle.”

The Count shrugged his broad shoulders. “Then I must begin,” said he, “by binding you both to absolute secrecy for two years; at the end of that time the matter will be of no importance. At present it is not too much to say that it is of such weight it may have an influence upon European history.”

Kreivi kohautti leveitä hartioitaan. “Silloin minun on aloitettava”, hän sanoi, “sitomalla teidät molemmat ehdottomaan vaitioloon kahdeksi vuodeksi; sen jälkeen asialla ei ole enää merkitystä. Tällä hetkellä ei ole liioiteltua sanoa, että se on niin tärkeä, että sillä saattaa olla vaikutus Euroopan historiaan.”

“I promise,” said Holmes.

“Lupaan”, sanoi Holmes.

“And I.”

“Ja minäkin.”

“You will excuse this mask,” continued our strange visitor. “The august person who employs me wishes his agent to be unknown to you, and I may confess at once that the title by which I have just called myself is not exactly my own.”

“Anteeksi tämä naamio”, jatkoi outo vieras. “Arvostettu henkilö, joka palkkaa minut, haluaa pysyä tuntemattomana teille, ja voin heti tunnustaa, että nimi, jolla minä itseäni kutsuin, ei ole varsinaisesti omani.”

“I was aware of it,” said Holmes dryly.

“Tiesin sen”, sanoi Holmes kuivasti.

“The circumstances are of great delicacy, and every precaution has to be taken to quench what might grow to be an immense scandal and seriously compromise one of the reigning families of Europe. To speak plainly, the matter implicates the great House of Ormstein, hereditary kings of Bohemia.”

“Olosuhteet ovat hyvin arkaluontoiset, ja kaikki varotoimet on ryhdyttävä estämään mahdollisesti valtavaa skandaalia ja vakavasti vaarantamasta yhtä Euroopan hallitsijasuvuista. Puhuakseni suoraan, asia koskee suurta Ormsteinin huonetta, Böömin perinnöllisiä kuninkaita.”

“I was also aware of that,” murmured Holmes, settling himself down in his armchair and closing his eyes.

“Tiesin senkin”, mutisi Holmes ja asettui nojatuoliinsa sulkeakseen silmänsä.

Our visitor glanced with some apparent surprise at the languid, lounging figure of the man who had been no doubt depicted to him as the most incisive reasoner and most energetic agent in Europe. Holmes slowly reopened his eyes and looked impatiently at his gigantic client.

Vieraamme vilkaisi näkyvästi yllättyneenä sitä laiskaa, rentoa hahmoa, jota hänelle oli epäilemättä kuvailtu Euroopan terävimpänä päättelijänä ja energinen agentti. Holmes avasi hitaasti silmänsä ja katsoi kärsimättömänä valtavaa asiakastaan.

“If your Majesty would condescend to state your case,” he remarked, “I should be better able to advise you.”

“Jos Teidän Majesteettinne suvaitsisivat esittää asianne”, hän huomautti, “minun olisi helpompi neuvoa teitä.”

The man sprang from his chair and paced up and down the room in uncontrollable agitation. Then, with a gesture of desperation, he tore the mask from his face and hurled it upon the ground. “You are right,” he cried; “I am the King. Why should I attempt to conceal it?”

Mies hyppäsi tuolistaan ja käveli levottomana huoneen ympäri. Sitten hän repäisi naamion epätoivoisena kasvoiltaan ja heitti sen lattialle. “Olette oikeassa”, hän huusi. “Olen kuningas. Miksi minun pitäisi yrittää piilottaa sitä?”

“Why, indeed?” murmured Holmes. “Your Majesty had not spoken before I was aware that I was addressing Wilhelm Gottsreich Sigismond von Ormstein, Grand Duke of Cassel-Felstein, and hereditary King of Bohemia.”

“Miksi tosiaan”, mutisi Holmes. “Ennen kuin Teidän Majesteettinne aloitti puheenvuoronsa, en tiennyt puhuvani Wilhelm Gottsreich Sigismond von Ormsteinille, Cassel-Felsteinin suurherttualle ja Böömin perinnölliselle kuninkaalle.”

“But you can understand,” said our strange visitor, sitting down once more and passing his hand over his high white forehead, “you can understand that I am not accustomed to doing such business in my own person.

“Mutta voitte ymmärtää”, sanoi outo vieras istuessaan jälleen alas ja pyyhkäistäessään kätensä korkean, valkoisen otsansa yli, “voitte ymmärtää, etten ole tottunut hoitamaan tällaisia asioita omassa persoonassani.”

Yet the matter was so delicate that I could not confide it to an agent without putting myself in his power.

Silti asia oli niin arkaluontoinen, etten voinut antaa sitä jonkun toisen hoidettavaksi ilman, että asettaisin itseni hänen valtaansa.

I have come incognito from Prague for the purpose of consulting you.”

Olen tullut Prahasta nimettömänä konsultoidakseni teitä asiassa.”

“Then, pray consult,” said Holmes, shutting his eyes once more.

“Sitten konsultoikaa”, sanoi Holmes sulkeakseen silmänsä jälleen.

“The facts are briefly these: Some five years ago, during a lengthy visit to Warsaw, I made the acquaintance of the well-known adventuress, Irene Adler. The name is no doubt familiar to you.”

“Asia on lyhyesti sanottuna tämä: Noin viisi vuotta sitten, ollessani pitkään vierailulla Varsovassa, tutustuin tunnettuun seikkailijaan Irene Adleriin. Nimi on epäilemättä tuttu teille.”

“Kindly look her up in my index, Doctor,” murmured Holmes without opening his eyes.

“Etsikää hänet hakemistostani, tohtori”, mutisi Holmes silmät suljettuina.

For many years he had adopted a system of docketing all paragraphs concerning men and things, so that it was difficult to name a subject or a person on which he could not at once furnish information.

Useiden vuosien ajan hän oli pitänyt kirjaa kaikista miehiä ja asioita koskevista kappaleista, joten oli vaikea nimetä aihetta tai henkilöä, josta hän ei olisi pystynyt heti antamaan tietoa.

In this case I found her biography sandwiched in between that of a Hebrew rabbi and that of a staff-commander who had written a monograph upon the deep-sea fishes.

Tässä tapauksessa löysin hänen elämäkertansa juuttuneena heprealaisen rabbin ja esikuntapäällikön, joka oli kirjoittanut monografian syvänmeren kaloista, välille.

“Let me see!” said Holmes.

“Antakaa minun katsoa!” sanoi Holmes.

“Hum!

“Hmm!”

Born in New Jersey in the year 1858. Contralto—hum!

Syntynyt New Jerseyssä vuonna 1858. Kontralto – hmm!”

La Scala, hum!

La Scala – hmm!”

Prima donna Imperial Opera of Warsaw—yes! Retired from operatic stage—ha! Living in London—quite so!

Varsovan keisarillisen oopperan primadonna – kyllä!” Lähtenyt oopperalavalta – hah!” “Aivan niin!” sanoi Holmes.

Your Majesty, as I understand, became entangled with this young person, wrote her some compromising letters, and is now desirous of getting those letters back.”

“Ymmärtääkseni Teidän Majesteettinne sekaantui tämän nuoren naisen kanssa, kirjoitti hänelle joitakin paljastavia kirjeitä ja haluaa nyt saada ne takaisin.”

“Precisely so. But how—”

“Precisely so. But how—”

“Was there a secret marriage?”

“Oliko kyseessä salainen avioliitto?”

“None.”

“Ei ollut.”

“No legal papers or certificates?”

“Ei ole laillisia asiakirjoja tai todistuksia?”

“None.”

“Ei ole.”

“Then I fail to follow your Majesty. If this young person should produce her letters for blackmailing or other purposes, how is she to prove their authenticity?”

“Silloin en ymmärrä Teidän Majesteettinne. Jos tämä nuori nainen esittäisi kirjeet kiristykseen tai muihin tarkoituksiin, kuinka hän voisi todistaa niiden aitouden?”

“There is the writing.”

“Siinä on kirjoitusnäyte.”

“Pooh, pooh! Forgery.”

“Pooh, pooh! Väärennys.”

“My private note-paper.”

“Minun yksityiset kirjoituspaperini.”

“Stolen.”

“Varkaudet.”

“My own seal.”

“Oma leimani.”

“Imitated.”

“Jäljitelmä.”

“My photograph.”

“Valokuvani.”

“Bought.”

“Ostettu.”

“We were both in the photograph.”

“Olimme kumpikin kuvassa.”

“Oh, dear! That is very bad! Your Majesty has indeed committed an indiscretion.”

“Voi en! Se on todella paha! Teidän majesteettinne on todellakin tehnyt virheen.”

“I was mad—insane.”

“Olin hullu – sekopäinen.”

“You have compromised yourself seriously.”

“Olet asettanut itsesi pahoin pulaan.”

“I was only Crown Prince then. I was young. I am but thirty now.”

“Olin tuolloin vain kruununprinssi. Olin nuori. Nyt olen vasta kolmikymmenvuotias.”

“It must be recovered.”

“Se on saatava takaisin.”

“We have tried and failed.”

“Olemme yrittäneet ja epäonnistuneet.”

“Your Majesty must pay. It must be bought.”

“Teidän majesteettinne täytyy maksaa. Se on ostettava.”

“She will not sell.”

“Hän ei myy sitä.”

“Stolen, then.”

“Sitten se varastetaan.”

“Five attempts have been made. Twice burglars in my pay ransacked her house. Once we diverted her luggage when she travelled. Twice she has been waylaid. There has been no result.”

“Viisi yritystä on tehty. Kaksi kertaa palkkaamani varkaat ryöstivät hänen talonsa. Kerran ohjasimme hänen matkatavaransa väärään paikkaan. Kaksi kertaa hänet pysäytettiin tien päällä. Ei ole tapahtunut mitään.”

“No sign of it?”

“Ei ole merkkiäkään siitä?”

“Absolutely none.”

“Ei yhtään.”

Holmes laughed. “It is quite a pretty little problem,” said he.

Holmes nauroi. “Se on aika mielenkiintoinen pieni ongelma”, hän sanoi.

“But a very serious one to me,” returned the King reproachfully.

“Mutta se on minulle hyvin vakava”, kuningas vastasi moittavasti.

“Very, indeed. And what does she propose to do with the photograph?”

“Kyllä, todella. Ja mitä hän aikoo tehdä valokuvalla?”

“To ruin me.”

“Tuhoaa minut.”

“But how?”

“Mutta miten?”

“I am about to be married.”

“Olen aikeissa mennä naimisiin.”

“So I have heard.”

“Olen kuullut sen.”

“To Clotilde Lothman von Saxe-Meningen, second daughter of the King of Scandinavia. You may know the strict principles of her family. She is herself the very soul of delicacy. A shadow of a doubt as to my conduct would bring the matter to an end.”

“Clotilde Lothman von Saxe-Meningenin, Skandinavian kuninkaan toisen tyttären kanssa. Tiedät varmaan hänen perheensä tiukat periaatteet. Hän itse on hyvin herkkä ihminen. Pienikin epäilykseni käytöksestäni riittäisi lopettamaan koko jutun.”

“And Irene Adler?”

“Ja Irene Adler?”

“Threatens to send them the photograph.

“Uhkaa lähettää heille valokuvan.”

And she will do it. I know that she will do it.

“Ja hän tulee tekemään sen. Tiedän, että hän tulee tekemään sen.”

You do not know her, but she has a soul of steel.

“Et tunne häntä, mutta hänen sielunsa on terästä.”

She has the face of the most beautiful of women, and the mind of the most resolute of men.

“Hänellä on kauneimman naisen kasvot ja päättäväisimmän miehen mieli.”

Rather than I should marry another woman, there are no lengths to which she would not go—none.”

“Ennemmin kuin menisin naimisiin toisen naisen kanssa, hän ei epäröisi tehdä mitään – ei mitään.”

“You are sure that she has not sent it yet?”

“Olet varma, ettei hän ole lähettänyt sitä vielä?”

“I am sure.”

“Olen varma.”

“And why?”

“Ja miksi?”

“Because she has said that she would send it on the day when the betrothal was publicly proclaimed. That will be next Monday.”

“Koska hän sanoi lähettävänsä sen päivänä, jolloin kihlaus julkistetaan. Se tapahtuu ensi maanantaina.”

“Oh, then we have three days yet,” said Holmes with a yawn. “That is very fortunate, as I have one or two matters of importance to look into just at present. Your Majesty will, of course, stay in London for the present?”

“Ai, sitten meillä on vielä kolme päivää aikaa”, Holmes sanoi haukkoen. “Se on erittäin hyvä, sillä minulla on tällä hetkellä pari tärkeää asiaa hoidettavana. Teidän majesteettinne aikoo tietenkin pysyä Lontoossa toistaiseksi?”

“Certainly. You will find me at the Langham under the name of the Count Von Kramm.”

“Kyllä. Löydätte minut Langham-hotellista nimellä kreivi Von Kramm.”

“Then I shall drop you a line to let you know how we progress.”

“Sitten lähetän teille viestin kertoakseni, kuinka asiat etenevät.”

“Pray do so. I shall be all anxiety.”

“Ole hyvä ja tee niin. Olen aivan innoissani.”

“Then, as to money?”

“Ja sitten rahaan?”

“You have carte blanche.”

“Saat täysen vapauden käyttää rahaa haluamallasi tavalla.”

“Absolutely?”

“Aivan täysin?”

“I tell you that I would give one of the provinces of my kingdom to have that photograph.”

“Sanon teille, että antaisin yhden valtakuntani maakunnista saadakseni tuon valokuvan.”

“And for present expenses?”

“Ja nykyisiin kuluihin?”

The King took a heavy chamois leather bag from under his cloak and laid it on the table.

Kuningas otti painavan mokkakassin viittansa alta ja asetti sen pöydälle.

“There are three hundred pounds in gold and seven hundred in notes,” he said.

“Siinä on kolmesataa puntaa kultana ja seitsemänsataa seteleinä”, hän sanoi.

Holmes scribbled a receipt upon a sheet of his note-book and handed it to him.

Holmes kirjoitti kuitin muistikirjansa sivulle ja ojensi sen kuninkaalle.

“And Mademoiselle’s address?” he asked.

“Ja mademoisellen osoite?” hän kysyi.

“Is Briony Lodge, Serpentine Avenue, St. John’s Wood.”

“Se on Briony Lodge, Serpentine Avenue, St. John’s Wood.”

Holmes took a note of it. “One other question,” said he. “Was the photograph a cabinet?”

Holmes merkitsi osoitteen muistiin. “Vielä yksi kysymys”, hän sanoi. “Oliko valokuva kabinettikuvaus?”

“It was.”

“Oli.”

“Then, good-night, your Majesty, and I trust that we shall soon have some good news for you.

“Hyvästi sitten, Teidän Majesteettinne, ja toivon, että saamme pian hyviä uutisia teille.”

And good-night, Watson,” he added, as the wheels of the royal brougham rolled down the street.

Ja hyvästi Watson, hän lisäsi kuninkaallisen broughamin pyörien vieriessä kadulla.

“If you will be good enough to call to-morrow afternoon at three o’clock I should like to chat this little matter over with you.”

“Jos olisitte niin ystävällinen tulla huomenna iltapäivällä kello kolme, haluaisin keskustella tästä pienestä asiasta kanssanne.”

At three o’clock precisely I was at Baker Street, but Holmes had not yet returned.

Olin täsmälleen kello kolme Baker Streetillä, mutta Holmes ei ollut vielä palannut.

The landlady informed me that he had left the house shortly after eight o’clock in the morning.

Vuokraemäntä kertoi minulle, että hän oli lähtenyt talosta hieman klo kahdeksan jälkeen aamulla.

I sat down beside the fire, however, with the intention of awaiting him, however long he might be.

Istuin kuitenkin takan ääreen aikomuksena odottaa häntä niin kauan kuin hän viipyisi.

I was already deeply interested in his inquiry, for, though it was surrounded by none of the grim and strange features which were associated with the two crimes which I have already recorded, still, the nature of the case and the exalted station of his client gave it a character of its own.

Olin jo syvästi kiinnostunut hänen tutkimuksestaan, sillä vaikka siihen ei liittynyt niitä hämyisiä ja outoja seikkoja, jotka olivat yhteydessä kahdeen aikaisempaan rikokseen, jotka olin jo kertonut, silti tapauksen luonne ja asiakkaan korkea ase antoivat sille oman luonteensa.

Indeed, apart from the nature of the investigation which my friend had on hand, there was something in his masterly grasp of a situation, and his keen, incisive reasoning, which made it a pleasure to me to study his system of work, and to follow the quick, subtle methods by which he disentangled the most inextricable mysteries.

Itse asiassa, lukuun ottamatta sitä tutkimusta, jota ystäväni suoritti, oli jotain hänen mestarillisessa kykynsä arvioida tilannetta ja terävän, osuvan päättelykykynsä, joka teki minulle iloa tutkia hänen työskentelyjärjestelmäänsä ja seurata nopeita, hienovaraisia menetelmiä, joilla hän ratkaisi monimutkaisimpia mysteerejä.

So accustomed was I to his invariable success that the very possibility of his failing had ceased to enter into my head.

Olin niin tottunut hänen välttämättömään onnistumiseensa, ettei mahdollisuus hänen epäonnistumisestaan edes tullut mieleeni.

It was close upon four before the door opened, and a drunken-looking groom, ill-kempt and side-whiskered, with an inflamed face and disreputable clothes, walked into the room.

Lähemmäs kello neljä ovi avautui, ja huoneeseen astui humalainen näköinen ratsumies, jolla oli epäsiisti parta ja tulehtunut kasvot, ja hän oli pukeutunut huonosti.

Accustomed as I was to my friend’s amazing powers in the use of disguises, I had to look three times before I was certain that it was indeed he.

Vaikka olin tottunut ystäväni hämmästyttäviin naamiointitaitoihin, minun oli katsottava kolme kertaa ennen kuin olin varma, että kyseessä oli todella hän.

With a nod he vanished into the bedroom, whence he emerged in five minutes tweed-suited and respectable, as of old.

Hän nyökkäsi ja katosi makuuhuoneeseen, mistä hän tuli viiden minuutin kuluttua tweedpuvussa ja yhtä arvokkaana kuin ennenkin.

Putting his hands into his pockets, he stretched out his legs in front of the fire and laughed heartily for some minutes.

Hän työnsi kätensä taskuihin, ojensi jalkansa tulen eteen ja nauroi sydämellisesti muutaman minuutin ajan.

“Well, really!” he cried, and then he choked and laughed again until he was obliged to lie back, limp and helpless, in the chair.

“No niin!” hän huusi, ja sitten hän tukehtui ja nauroi jälleen, kunnes hänen oli pakko lyyhistyä avuttomana tuoliin.

“What is it?”

“Mikä se on?”

“It’s quite too funny. I am sure you could never guess how I employed my morning, or what I ended by doing.”

“Se on aivan liian hauskaa. Olen varma, ettei te koskaan arvaa miten vietin aamuni tai mitä lopulta tein.”

“I can’t imagine. I suppose that you have been watching the habits, and perhaps the house, of Miss Irene Adler.”

“En voi kuvitella. Oletan, että olet tarkkaillut neiti Irene Adlerin tapoja ja ehkä hänen taloaan.”

“Quite so; but the sequel was rather unusual.

“Aivan niin; mutta jatko oli melko epätavallinen.”

I will tell you, however.

“Kerron teille kuitenkin.”

I left the house a little after eight o’clock this morning in the character of a groom out of work.

“Lähdin talosta hieman kahdeksan jälkeen aamulla työttömän hevosenhoitajan asussa.”

There is a wonderful sympathy and freemasonry among horsey men.

“Hevosmiesten keskuudessa vallitsee suurenmoinen yhteishenki ja salaliitto.”

Be one of them, and you will know all that there is to know.

“Ole yksi heistä, niin opit kaiken, mitä tarvitsee tietää.”

I soon found Briony Lodge.

“Löysin pian Briony Lodgen.”

It is a bijou villa, with a garden at the back, but built out in front right up to the road, two stories.

“Se on pieni huvila, jonka takana on puutarha, mutta etuosa on rakennettu aivan tielle asti, ja siinä on kaksi kerrosta.”

Chubb lock to the door.

“Ovi on varustettu Chubb-lukolla.”

Large sitting-room on the right side, well furnished, with long windows almost to the floor, and those preposterous English window fasteners which a child could open.

“Oikealla puolella on suuri olohuone, joka on sisustettu tyylikkäästi ja jonka ikkunat ulottuvat melkein lattiaan asti. Ikkunat on varustettu niillä naurettavilla englantilaisilla ikkunakiinnikkeillä, jotka lapsikin pystyisi avaamaan.”

Behind there was nothing remarkable, save that the passage window could be reached from the top of the coach-house.

Siellä ei ollut mitään merkittävää, paitsi että kulkuikkunaan pääsi valmentamon yläosasta.

I walked round it and examined it closely from every point of view, but without noting anything else of interest.

Kävelin sen ympäri ja tutkin sitä tarkasti joka kulmasta, mutta en huomannut mitään muuta mielenkiintoista.

“I then lounged down the street and found, as I expected, that there was a mews in a lane which runs down by one wall of the garden.

“Sitten kävelin kadulla ja huomasin, kuten olin odottanut, että pihan yhteen seinään ojentuva kuja johti talliin.”

I lent the ostlers a hand in rubbing down their horses, and received in exchange twopence, a glass of half-and-half, two fills of shag tobacco, and as much information as I could desire about Miss Adler, to say nothing of half a dozen other people in the neighbourhood in whom I was not in the least interested, but whose biographies I was compelled to listen to.”

“Autoin tallimiehiä pesemään hevosia ja sain vastineeksi kaksi penceä, lasillisen kermaa ja kaksi täyttöä shag-tupakkaa. Sain myös niin paljon tietoa neiti Adlerista kuin halusin, puhumattakaan kymmenestä muusta naapuruston asukkaasta, joista en ollut lainkaan kiinnostunut, mutta joiden elämäkertoja minun oli pakko kuunnella.”

“And what of Irene Adler?” I asked.

“Ja entä Irene Adler?” kysyin.

“Oh, she has turned all the men’s heads down in that part.

“Voi, hän on kääntänyt kaikkien miesten päät tuolla seudulla.”

She is the daintiest thing under a bonnet on this planet.

“Hän on maailman suloisin nainen hattua pitäessään.”

So say the Serpentine-mews, to a man.

“Näin Serpentine-tallin miehet samaa mieltä.”

She lives quietly, sings at concerts, drives out at five every day, and returns at seven sharp for dinner.

“Hän elää hiljaa, laulaa konserteissa, lähtee ajelulle päivittäin kello viideltä ja palaa tasan kello seitsemän päivälliselle.”

Seldom goes out at other times, except when she sings.

“Hän lähtee harvoin ulos muihin aikoihin kuin silloin, kun hän laulaa.”

Has only one male visitor, but a good deal of him.

Hänellä on vain yksi miesvieras, mutta paljon sellaisia.

He is dark, handsome, and dashing, never calls less than once a day, and often twice.

Hän on tumma, komea ja hurmaava, eikä koskaan käy vähemmän kuin kerran päivässä, ja usein kaksi kertaa.

He is a Mr. Godfrey Norton, of the Inner Temple.

Hän on herra Godfrey Norton Inner Templestä.

See the advantages of a cabman as a confidant.

Näette taksimiehen edut luottamuksellisena henkilönä.

They had driven him home a dozen times from Serpentine-mews, and knew all about him.

He olivat vieneet hänet kotiin kymmenen kertaa Serpentine-tallista, ja tiesivät kaiken hänestä.

When I had listened to all they had to tell, I began to walk up and down near Briony Lodge once more, and to think over my plan of campaign.

Kun olin kuunnellut kaiken, mitä heillä oli kerrottavana, aloin kävellä Briony Lodgen lähellä vielä kerran ja miettiä kampanjasuunnitelmaani.

“This Godfrey Norton was evidently an important factor in the matter.

“Tämä Godfrey Norton oli selvästi tärkeä tekijä asiassa.”

He was a lawyer.

Hän oli lakimies.

That sounded ominous.

Se kuulosti pahaenteiseltä.

What was the relation between them, and what the object of his repeated visits?

Mikä heidän suhteensa oli, ja mikä oli hänen toistuvien vierailujensa tarkoitus?”

Was she his client, his friend, or his mistress?

Oliko hän hänen asiakkaansa, ystävänsä vai rakastajansa?”

If the former, she had probably transferred the photograph to his keeping.

Jos hän oli ensimmäinen, hän oli todennäköisesti siirtänyt valokuvan hänen huostaansa.

If the latter, it was less likely.

Jos hän oli jälkimmäinen, se oli vähemmän todennäköistä.”

On the issue of this question depended whether I should continue my work at Briony Lodge, or turn my attention to the gentleman’s chambers in the Temple.

Tämän kysymyksen ratkaisemisesta riippui, jatkaisinko työtäni Briony Lodgessa vai keskittyisinkö herra Nortonin lakiyritykseen Temple-aukiolla.

It was a delicate point, and it widened the field of my inquiry.

Se oli arkaluontoinen kysymys, ja se laajensi tutkimukseni alaa.”

I fear that I bore you with these details, but I have to let you see my little difficulties, if you are to understand the situation.”

Pelkään, että kyllästytte näillä yksityiskohtia, mutta minun on annettava teidän nähdä pienet vaikeuteni, jos haluatte ymmärtää tilanteen.”

“I am following you closely,” I answered.

“Seuraan teitä tarkasti”, vastasin.

“I was still balancing the matter in my mind when a hansom cab drove up to Briony Lodge, and a gentleman sprang out.

“Olin vieläkin pohdinnassa, kun hansom-vaunu saapui Briony Lodgelle, ja herra hyppäsi ulos.”

He was a remarkably handsome man, dark, aquiline, and moustached—evidently the man of whom I had heard.

Hän oli huomattavan komea mies, tummaihoinen, kasvonpiirteet terävät ja viikset – selvästi se mies, josta olin kuullut.”

He appeared to be in a great hurry, shouted to the cabman to wait, and brushed past the maid who opened the door with the air of a man who was thoroughly at home.

Hän näytti olevan hyvin kiireinen, huusi kuskitolle odottamaan ja käveli ovelle tulleen palvelijan ohi sellaisella itsevarmuudella, joka kertoi hänen olevan täysin kotonut paikalla.”

“He was in the house about half an hour, and I could catch glimpses of him in the windows of the sitting-room, pacing up and down, talking excitedly, and waving his arms.

Hän oli talossa noin puoli tuntia, ja pystyin näkemään hänet olohuoneen ikkunoista kävelemässä edestakaisin, puhuen innoissaan ja vilkuttaen käsiään.

Of her I could see nothing.

Häntä en nähnyt ollenkaan.”

Presently he emerged, looking even more flurried than before.

Tällä hetkellä hän tuli esiin näyttäen olevan vieläkin levottomampi kuin ennen.

As he stepped up to the cab, he pulled a gold watch from his pocket and looked at it earnestly, ‘Drive like the devil,’ he shouted, ‘first to Gross & Hankey’s in Regent Street, and then to the Church of St. Monica in the Edgeware Road.

Hän veti taskustaan kultaisen kellon ja katsoi sitä tarkasti sanoen: “Aja kuin piru”, hän huusi, “ensin Grossin ja Hankeyn luo Regent Streetillä ja sitten St. Monican kirkolle Edgeware Roadilla.”

Half a guinea if you do it in twenty minutes!’

“Pelkästään puoli guineaa, jos pystyt siihen kahdessa kymmenessä minuutissa!”

“Away they went, and I was just wondering whether I should not do well to follow them when up the lane came a neat little landau, the coachman with his coat only half-buttoned, and his tie under his ear, while all the tags of his harness were sticking out of the buckles.

Vaunut lähtivät, ja minä mietin juuri, pitäisikö minun seurata heitä, kun polkua pitkin tuli siisti pieni landau, jonka vaunumies oli pukeutunut vain puoliksi, solmio oli korvansa takana, ja kaikki hänen valjaidensa tarvikkeet olivat pistetty läpi solkiin.

It hadn’t pulled up before she shot out of the hall door and into it.

Ennen kuin vaunut olivat ehtineet pysähtyä, nainen syöksyi sisään etuovesta.

I only caught a glimpse of her at the moment, but she was a lovely woman, with a face that a man might die for.

Näin hänet vain vilaukselta, mutta hän oli ihastuttava nainen, jonka kasvot olisivat voineet saada miehen kuolemaan niiden puolesta.”

“‘The Church of St. Monica, John,’ she cried, ‘and half a sovereign if you reach it in twenty minutes.’

“St. Monican kirkko, John”, hän huusi, “ja puoli sovereignia, jos pääset sinne kahdessa kymmenessä minuutissa.”

“This was quite too good to lose, Watson.

“Se oli liian hyvää menetettäväksi, Watson.”

I was just balancing whether I should run for it, or whether I should perch behind her landau when a cab came through the street.

Mietin juuri, pitäisikö minun lähteä juoksemaan vai kiipeämään hänen landauunsa taakse, kun taksi tuli kadulle.

The driver looked twice at such a shabby fare, but I jumped in before he could object.

Kuljettaja katsoi kahdesti näin huonon asiakkaan, mutta hyppäsin sisään ennen kuin hän ehti vastustaa.

‘The Church of St. Monica,’ said I, ‘and half a sovereign if you reach it in twenty minutes.’

“St. Monican kirkko”, sanoin, “ja puoli sovereignia, jos pääset sinne kahdessa kymmenessä minuutissa.”

It was twenty-five minutes to twelve, and of course it was clear enough what was in the wind.

Kello oli kymmenen vaille kaksi, ja tietenkin oli aivan selvää, mitä oli tulossa.

“My cabby drove fast. I don’t think I ever drove faster, but the others were there before us.

“Taksimies ajoi nopeasti. En usko, että olen koskaan ajanut nopeammin, mutta toiset olivat meitä edellä.”

The cab and the landau with their steaming horses were in front of the door when I arrived.

Kun saapuin, taksi ja landau höyhenten kanssa olivat ovien edessä.

I paid the man and hurried into the church.

Maksoin miehelle ja kiiruhdin kirkkoon.

There was not a soul there save the two whom I had followed and a surpliced clergyman, who seemed to be expostulating with them.

Siellä ei ollut ketään muuta kuin kaksi seuraamaani henkilöä ja pappi, joka näytti esittävän heille syytöksiä.

They were all three standing in a knot in front of the altar.

He seisovat kaikki kolme alttarin edessä.

I lounged up the side aisle like any other idler who has dropped into a church.

Kävelin sivukäytävän yli kuin mikä tahansa muu kirkkoon tullut laiskiainen.

Suddenly, to my surprise, the three at the altar faced round to me, and Godfrey Norton came running as hard as he could towards me.

Yhtäkkiä, yllätyksekseni, kolme alttarilla ollutta henkilöä kääntyi minua kohti, ja Godfrey Norton tuli juoksemaan niin nopeasti kuin pystyi.

“‘Thank God,’ he cried. ‘You’ll do. Come! Come!’

“Luojan kiitos”, hän huusi. “Sinä kelpaat. Tule! Tule!”

“‘What then?’ I asked.

“Mitä sitten?” kysyin.

“‘Come, man, come, only three minutes, or it won’t be legal.’

“Tule, mies, tule! Vain kolme minuuttia, tai se ei ole laillista.”

“I was half-dragged up to the altar, and before I knew where I was I found myself mumbling responses which were whispered in my ear, and vouching for things of which I knew nothing, and generally assisting in the secure tying up of Irene Adler, spinster, to Godfrey Norton, bachelor.

Minut raahattiin alttarille, ja ennen kuin tiesin missä olin, löysin itseni mumisemassa vastauksia, jotka kuiskutettiin korvaani, ja vahvistamassa asioita, joista en tiennyt mitään, ja yleisesti auttamassa Irene Adlerin, naimattoman naisen, ja Godfrey Nortonin, poikamiehen, turvallisessa naimisiinmenossa.

It was all done in an instant, and there was the gentleman thanking me on the one side and the lady on the other, while the clergyman beamed on me in front.

Kaikki tapahtui hetkessä, ja herra kiitti minua toisella puolella ja rouva toisella, kun taas pappi säteili minua päin.

It was the most preposterous position in which I ever found myself in my life, and it was the thought of it that started me laughing just now.

Se oli järjettömimpiä tilanteita, joissa olen koskaan ollut elämässäni, ja juuri ajatus siitä sai minut nauramaan juuri nyt.

It seems that there had been some informality about their license, that the clergyman absolutely refused to marry them without a witness of some sort, and that my lucky appearance saved the bridegroom from having to sally out into the streets in search of a best man.

Näyttä siltä, että heidän lisenssinsä oli jotenkin epävirallinen, ja pappi kieltäytyi ehdottomasti vihkimästä heitä ilman jonkinlaista todistajaa, ja minun onnekas esiintymiseni pelasti sulhasen tarpeelta lähteä kaduille etsimään best mania.

The bride gave me a sovereign, and I mean to wear it on my watch chain in memory of the occasion.”

Morsian antoi minulle kolikon, ja aion kantaa sitä kellon ketjussani muistoksi tästä tapahtumasta.”

“This is a very unexpected turn of affairs,” said I; “and what then?”

“Tämä on hyvin odottamaton käänne asioissa”, sanoin. “Ja mitä sitten?”

“Well, I found my plans very seriously menaced.

“No, huomasin suunnitelmieni olevan vakavasti uhattuja.”

It looked as if the pair might take an immediate departure, and so necessitate very prompt and energetic measures on my part.

Näytti siltä, että pariskunta saattaisi lähteä välittömästi, ja siksi minun olisi tarvinnut ryhtyä hyvin pikaisiin ja määrätietoisiin toimiin.

At the church door, however, they separated, he driving back to the Temple, and she to her own house.

Kuitenkin he erosivat kirkon ovella, hän ajoi takaisin Templeen, ja hän meni omaan taloonsa.

‘I shall drive out in the park at five as usual,’ she said as she left him.

“Ajan puistossa kello viideltä kuten tavallisesti”, hän sanoi lähtiessään hänen seurastaan.

I heard no more.

En kuullut enää mitään sen jälkeen.

They drove away in different directions, and I went off to make my own arrangements.”

He lähtivät eri suuntiin, ja minä menin järjestelemään omat asiani.”

“Which are?”

“Jotka ovat?”

“Some cold beef and a glass of beer,” he answered, ringing the bell. “I have been too busy to think of food, and I am likely to be busier still this evening. By the way, Doctor, I shall want your co-operation.”

“Hiukan kylmiä nakkeja ja lasillinen olutta”, hän vastasi soittaessaan kelloa. “Olen ollut liian kiire ajatellakseni ruokaa, ja tänä iltana olen todennäköisesti vieläkin kiireisempi. Muuten, tohtori, tarvitsen teidän yhteistyötänne.”

“I shall be delighted.”

“Olen iloinen voidessani auttaa.”

“You don’t mind breaking the law?”

“Etkö välitä rikkoa lakia?”

“Not in the least.”

“Ei yhtään.”

“Nor running a chance of arrest?”

“Etkö pelkää joutuvasi pidätetyksi?”

“Not in a good cause.”

“Ei hyvässä tarkoituksessa.”

“Oh, the cause is excellent!”

“Voi, tarkoitus on erinomainen!”

“Then I am your man.”

“Sitten olen palveluksessasi.”

“I was sure that I might rely on you.”

“Tiesin voivani luottaa teihin.”

“But what is it you wish?”

“Mutta mitä haluat?”

“When Mrs. Turner has brought in the tray I will make it clear to you.

“Kun rouva Turner on tuonut tarjotin, selitän asian teille.”

Now,” he said as he turned hungrily on the simple fare that our landlady had provided, “I must discuss it while I eat, for I have not much time.

Nyt hän kääntyi nälkäisenä kohti yksinkertaista ruokaa, jota majatalon emäntämme oli tarjonnut, ja sanoi: “Minun on keskusteltava asiasta syödessäni, sillä minulla ei ole paljon aikaa.”

It is nearly five now.

Kello oli jo melkein viisi.

In two hours we must be on the scene of action.

Kahden tunnin kuluttua meidän on oltava toiminnan keskipisteessä.

Miss Irene, or Madame, rather, returns from her drive at seven.

Neiti Irene, tai pikemminkin madame, palaa ajelultaan seitsemän aikaan.

We must be at Briony Lodge to meet her.”

Meidän on oltava Briony Lodgessa tavataksemme hänet.”

“And what then?”

“Ja sitten?”

“You must leave that to me. I have already arranged what is to occur. There is only one point on which I must insist. You must not interfere, come what may. You understand?”

“Se on jätettävä minun huolekseni. Olen jo järjestänyt, mitä tulee tapahtumaan. On vain yksi asia, johon minun on ehdottomasti vaadittava. Et saa sekaantua asiaan, tapahtuipa mitä tahansa. Ymmärrätkö?”

“I am to be neutral?”

“Minun on pysyttävä puolueettomana?”

“To do nothing whatever. There will probably be some small unpleasantness. Do not join in it. It will end in my being conveyed into the house. Four or five minutes afterwards the sitting-room window will open. You are to station yourself close to that open window.”

“Et tee mitään ollenkaan. Tulee todennäköisesti pieniä epämukavuuksia. Älä osallistu niihin. Lopulta minut viedään taloon. Neljä tai viisi minuuttia myöhemmin olohuoneen ikkuna avautuu. Sinun on asetuttava lähelle sitä avointa ikkunaa.”

“Yes.”

“Kyllä.”

“You are to watch me, for I will be visible to you.”

“Sinun on valvottava minua, sillä näen sinut.”

“Yes.”

“Kyllä.”

“And when I raise my hand—so—you will throw into the room what I give you to throw, and will, at the same time, raise the cry of fire. You quite follow me?”

“Ja kun nostan käteni – näin – heität huoneeseen sen, mitä annan sinun heittää, ja samalla huutaat tulipalon.” Ymmärrätkö täysin?”

“Entirely.”

“Täysin.”

“It is nothing very formidable,” he said, taking a long cigar-shaped roll from his pocket.

“Se ei ole kovin vaikeaa”, hän sanoi ottamalla pitkän sikarinmuotoisen rullan taskustaan.

“It is an ordinary plumber’s smoke-rocket, fitted with a cap at either end to make it self-lighting.

“Se on tavallinen putkimiehen savu-raketti, johon on kiinnitetty korkki molempiin päihin, jotta se syttyisi itsestään.”

Your task is confined to that.

“Sinun tehtäväsi rajoittuu siihen.”

When you raise your cry of fire, it will be taken up by quite a number of people.

“Kun huudat tulipalon, monet ihmiset kuulevat sen.”

You may then walk to the end of the street, and I will rejoin you in ten minutes.

“Voit sitten kävellä kadun päähän, ja minä tulen luoksesi kymmenen minuutin kuluttua.”

I hope that I have made myself clear?”

“Toivon, että olen tehnyt asian selväksi?”

“I am to remain neutral, to get near the window, to watch you, and at the signal to throw in this object, then to raise the cry of fire, and to wait you at the corner of the street.”

“Minun on pysyttävä neutraalina, mennä ikkunan lähelle, valvoa sinua ja heittää tämän esineen sisään merkin saatua, sitten huutaa tulipalon ja odottaa sinua kadun kulmassa.”

“Precisely.”

“Precisely.”

“Then you may entirely rely on me.”

“Silloin voit täysin luottaa minuun.”

“That is excellent. I think, perhaps, it is almost time that I prepare for the new role I have to play.”

“Se on erinomaista. Luulen, että minun on ehkä jo aika valmistautua uuteen rooliin, jota minun on tarkoitus esittää.”

He disappeared into his bedroom and returned in a few minutes in the character of an amiable and simple-minded Nonconformist clergyman.

Hän katosi makuuhuoneeseensa ja palasi muutaman minuutin kuluttua miellyttävän ja yksinkertaista ajattelua omaavan ei-konformistisen pastorin roolissa.

His broad black hat, his baggy trousers, his white tie, his sympathetic smile, and general look of peering and benevolent curiosity were such as Mr. John Hare alone could have equalled.

Hänen leveä musta hattunsa, löysät housunsa, valkoinen solmiensa, myötätuntoinen hymynsä ja yleinen utelias ja hyväntahtoinen olemuksensa olivat sellaisia, joita vain John Hare olisi voinut jäljitellä.

It was not merely that Holmes changed his costume.

Kyse ei ollut pelkästään siitä, että Holmes vaihtoi asuaan.

His expression, his manner, his very soul seemed to vary with every fresh part that he assumed.

Hänen ilmeensä, käytöksensä ja koko olemuksensa näyttivät muuttuvan jokaisen uuden roolin myötä, jonka hän otti itselleen.

The stage lost a fine actor, even as science lost an acute reasoner, when he became a specialist in crime.

Teatteri menetti erinomaisen näyttelijän, aivan samalla tavoin kuin tiede menetti terävän ajattelijan, kun hän ryhtyi rikosasiantuntijaksi.

It was a quarter past six when we left Baker Street, and it still wanted ten minutes to the hour when we found ourselves in Serpentine Avenue.

Lähdimme Baker Streetiltä kello kuusi aamulla, ja oli vielä kymmenen minuuttia aamunvarteen, kun päädyimme Serpentine Avenuelle.

It was already dusk, and the lamps were just being lighted as we paced up and down in front of Briony Lodge, waiting for the coming of its occupant.

Oli jo hämärää, ja lamput olivat juuri sytytetty, kun kuljeskelimme Briony Lodgen edustalla odottaen sen asukkaan saapumista.

The house was just such as I had pictured it from Sherlock Holmes’ succinct description, but the locality appeared to be less private than I expected.

Talo oli juuri sellainen kuin olin kuvitellut Sherlock Holmesin tiivän kuvauksen perusteella, mutta alue vaikutti vähemmän yksityiseltä kuin olin odottanut.

On the contrary, for a small street in a quiet neighbourhood, it was remarkably animated.

Päinvastoin, pienelle kadulle rauhallisella alueella oli huomattavan vilkasta.

There was a group of shabbily dressed men smoking and laughing in a corner, a scissors-grinder with his wheel, two guardsmen who were flirting with a nurse-girl, and several well-dressed young men who were lounging up and down with cigars in their mouths.

Siellä oli ryhmä huonosti pukeutuneita miehiä, jotka tupakoivat ja naurahtivat kulmauksessa, partaveitsimies pyöränsä kanssa, kaksi vartijaa, jotka flirttasivat sairaanhoitajan kanssa, ja useita hyvin pukeutuneita nuoria miehiä, jotka kuljeskelivat savukkeet suussaan.

“You see,” remarked Holmes, as we paced to and fro in front of the house, “this marriage rather simplifies matters.

“Näette”, Holmes huomautti kulkiessamme edestakaisin talon edustalla, “että tämä avioliitto yksinkertaistaa asioita hieman.”

The photograph becomes a double-edged weapon now.

Valokuva muuttuu nyt kaksiteräiseksi aseeksi.

The chances are that she would be as averse to its being seen by Mr. Godfrey Norton, as our client is to its coming to the eyes of his princess.

On todennäköistä, että hän vastustaisi sen näkemistä herra Godfrey Nortonin toimesta yhtä paljon kuin asiakkaamme vastustaisi sen näkemistä prinsessansa toimesta.”

Now the question is, Where are we to find the photograph?”

Nyt kysymys kuuluu: mistä löydämme valokuvan?”

“Where, indeed?”

“Mistä todellakin?”

“It is most unlikely that she carries it about with her.

“On hyvin epätodennäköistä, että hän kantaisi sitä mukanaan.”

It is cabinet size.

Se on kokoalbumin kokoista.”

Too large for easy concealment about a woman’s dress.

Liian suurta, jotta se voisi helposti piiloutua naisen vaatteiden alle.”

She knows that the King is capable of having her waylaid and searched.

Hän tietää, että kuningas saattaa pysäyttää hänet ja tutkia häntä.”

Two attempts of the sort have already been made.

Kaksi tällaista yritystä on jo tehty.”

We may take it, then, that she does not carry it about with her.”

Voimme siis olettaa, ettei hän kanna sitä mukanaan.”

“Where, then?”

“Missä sitten?”

“Her banker or her lawyer.

“Hänen pankkinsa tai lakimiehensä luona.”

There is that double possibility.

Siinä on kaksi mahdollisuutta.

But I am inclined to think neither.

Mutta olen taipuvainen ajattelemaan, ettei kyse ole kummastakaan.”

Women are naturally secretive, and they like to do their own secreting.

Naiset ovat luonnostaan salaperäisiä, ja he haluavat pitää salaisuutensa itsellään.”

Why should she hand it over to anyone else?

Miksi hänen pitäisi luovuttaa se kellekään muulle?”

She could trust her own guardianship, but she could not tell what indirect or political influence might be brought to bear upon a business man.

Hän voisi luottaa omaan huoltajuuteensa, mutta hän ei voisi tietää, millaisia epäsuoria tai poliittisia vaikutuksia liikemieheen voitaisiin kohdistaa.

Besides, remember that she had resolved to use it within a few days.

Lisäksi muista, että hän oli päättänyt käyttää sitä muutaman päivän kuluessa.”

It must be where she can lay her hands upon it.

Sen täytyy olla paikka, josta hän voi noutaa sen.”

It must be in her own house.”

Sen täytyy olla hänen omassa talossaan.”

“But it has twice been burgled.”

“Mutta talo on ryöstetty jo kaksi kertaa.”

“Pshaw! They did not know how to look.”

“Pshaw! He eivät tienneet, miten etsiä.”

“But how will you look?”

“Mutta kuinka sinä aiot etsiä?”

“I will not look.”

“En aio etsiä.”

“What then?”

“Entä sitten?”

“I will get her to show me.”

“Pyydän häntä näyttämään sen minulle.”

“But she will refuse.”

“Mutta hän kieltäytyy.”

“She will not be able to. But I hear the rumble of wheels. It is her carriage. Now carry out my orders to the letter.”

“Hän ei voi kieltäytyä. Mutta kuulen nyt pyörien kolina. Se on hänen vaununsa. Nyt toteuta käskyni tarkalleen.”

As he spoke the gleam of the sidelights of a carriage came round the curve of the avenue.

Kun hän puhui, vaunun sivuvalojen hehku tuli näkyviin ajotien mutkan takaa.

It was a smart little landau which rattled up to the door of Briony Lodge.

Kyseessä oli tyylikäs pieni landaus, joka kolhaisi Briony Lodgen ovelle.

As it pulled up, one of the loafing men at the corner dashed forward to open the door in the hope of earning a copper, but was elbowed away by another loafer, who had rushed up with the same intention.

Kun vaunu pysähtyi, yksi kulmalla olevista laiskanaisista miehistä syöksyi eteenpäin avatakseen oven toivoen saavansa kolikon, mutta toinen, saman tarkoituksen mukana syöksyvä laiska mies työnsi hänet syrjään.

A fierce quarrel broke out, which was increased by the two guardsmen, who took sides with one of the loungers, and by the scissors-grinder, who was equally hot upon the other side.

Syntyi kiivaan riidan, jota lisäsivät kaksi vartijaa, jotka ottivat kantaa toisen laiskanaisen puolelle, ja parturinpoika, joka puolestaan tuki toista osapuolta.

A blow was struck, and in an instant the lady, who had stepped from her carriage, was the centre of a little knot of flushed and struggling men, who struck savagely at each other with their fists and sticks.

Lyötiin, ja hetkessä nainen, joka oli astunut ulos vaunustaan, oli keskipisteenä pienessä ryhmässä punastuneita ja tappelevia miehiä, jotka löivät toisiaan raivokkaasti nyrkeillä ja kepeillä.

Holmes dashed into the crowd to protect the lady; but, just as he reached her, he gave a cry and dropped to the ground, with the blood running freely down his face.

Holmes syöksyi väkijoukkoon suojellakseen naista, mutta juuri kun hän ehti tavoittaa tämän, hän huusi ja kaatui maahan, veri valuen hänen kasvojensa yli.

At his fall the guardsmen took to their heels in one direction and the loungers in the other, while a number of better dressed people, who had watched the scuffle without taking part in it, crowded in to help the lady and to attend to the injured man.

Kun hän kaatui, vartijat pakenivat yhteen suuntaan ja laiskanaiset toiseen, samalla kun useat paremmin pukeutuneet ihmiset, jotka olivat seuranneet tappelua osallistumatta siihen, ryntäsivät auttamaan naista ja huolehtimaan loukkaantuneesta miehestä.

Irene Adler, as I will still call her, had hurried up the steps; but she stood at the top with her superb figure outlined against the lights of the hall, looking back into the street.

Irene Adler, kuten aion häntä edelleen kutsua, oli kiiruhtanut portaiden yläpuolelle, mutta hän seisoi huipulla upean vartalonsa valossa hallin valojen taustalla ja katsoi takaisin kadulle.

“Is the poor gentleman much hurt?” she asked.

“Onko köyhä herrasmies pahasti loukkaantunut?” hän kysyi.

“He is dead,” cried several voices.

“Hän on kuollut”, useat äänet huusivat.

“No, no, there’s life in him!” shouted another. “But he’ll be gone before you can get him to hospital.”

“Ei, ei, hän on elossa!” toinen huusi. “Mutta hän kuolee ennen kuin ehdit viedä hänet sairaalaan.”

“He’s a brave fellow,” said a woman. “They would have had the lady’s purse and watch if it hadn’t been for him. They were a gang, and a rough one, too. Ah, he’s breathing now.”

“Hän on rohkea tyyppi”, nainen sanoi. “He olisivat saaneet naisen lompakon ja kellon, jos hän ei olisi tulla paikalle. He olivat jengi, ja karkea jengi vieläpä. Ai, hän hengittää nyt.”

“He can’t lie in the street. May we bring him in, marm?”

“Hän ei voi makaa kadulla. Voimmeko tuoda hänet sisään, rouva?”

“Surely. Bring him into the sitting-room. There is a comfortable sofa. This way, please!”

“Tietenkin. Tuokaa hänet olohuoneeseen. Siellä on mukava sohva. Tännepäin, olkaa hyvä!”

Slowly and solemnly he was borne into Briony Lodge and laid out in the principal room, while I still observed the proceedings from my post by the window.

Hänet kannettiin hitaasti ja vakavasti Briony Lodgiin ja asetettiin päähuoneeseen, sillä aikaa kun minä edelleen seurasin tapahtumia ikkunan ääressä olevasta paikastani.

The lamps had been lit, but the blinds had not been drawn, so that I could see Holmes as he lay upon the couch.

Lampit oli sytytetty, mutta verhot eivät olleet vedetty, joten näin Holmesin makaavan sohvalla.

I do not know whether he was seized with compunction at that moment for the part he was playing, but I know that I never felt more heartily ashamed of myself in my life than when I saw the beautiful creature against whom I was conspiring, or the grace and kindliness with which she waited upon the injured man.

En tiedä, tunsiko hän siinä hetkessä katumusta roolistaan, mutta tiedän, etten koskaan elämässäni tuntenut suurempaa häpeää itseni puolesta kuin nähdessäni tuon kauniin naisen, jota vastaan tein salaliittoa, tai sitä armoa ja ystävällisyyttä, jolla hän hoiti loukkaantunutta miestä.

And yet it would be the blackest treachery to Holmes to draw back now from the part which he had intrusted to me.

Ja silti olisi ollut pahinta petturuutta Holmesia kohtaan vetäytyä nyt roolista, jonka hän oli uskonut minulle.

I hardened my heart, and took the smoke-rocket from under my ulster.

Pidin sydämeni kovana ja otin savupatukan takin alta.

After all, I thought, we are not injuring her.

Loppujen lopuksi, ajattelin, emme tee hänelle vahinkoa.

We are but preventing her from injuring another.

Estämme vain häntä vahingoittamasta toista.

Holmes had sat up upon the couch, and I saw him motion like a man who is in need of air.

Holmes oli noussut sohvalta, ja näin hänen liikkuvan kuin mies, joka tarvitsi ilmaa.

A maid rushed across and threw open the window.

Palvelija syöksyi paikalle ja avasi ikkunan.

At the same instant I saw him raise his hand and at the signal I tossed my rocket into the room with a cry of “Fire!”

Samaan aikaan näin hänen nostavan kätensä, ja merkin saatua heitin patukan huoneeseen huutaen ”Tuli!”

The word was no sooner out of my mouth than the whole crowd of spectators, well dressed and ill—gentlemen, ostlers, and servant maids—joined in a general shriek of “Fire!”

Sana ei ollut vielä poistunut suustani, kun koko katsojajoukko – hyvin pukeutuneet ja huonommin pukeutuneet herrat, tallimiehet ja palvelustytöt – ryhtyivät huutamaan yhteen ääneen ”Tuli!”

Thick clouds of smoke curled through the room and out at the open window.

Tiheät savupilvet kiemurtelivat huoneen läpi ja ulos avoimesta ikkunasta.

I caught a glimpse of rushing figures, and a moment later the voice of Holmes from within assuring them that it was a false alarm.

Näin vilaukselta kiirehtivien hahmojen ja hetkeä myöhemmin Holmesin äänen sisältä vakuuttaa, että kyseessä oli väärä hälytys.

Slipping through the shouting crowd I made my way to the corner of the street, and in ten minutes was rejoiced to find my friend’s arm in mine, and to get away from the scene of uproar.

Livahtamalla huutavan väkijoukon läpi pääsin kadun kulmaan, ja kymmenen minuutin kuluttua olin iloinen nähdessäni ystäväni käden omassani ja päästessäni pois tämän kaaoksen näyttämöltä.

He walked swiftly and in silence for some few minutes until we had turned down one of the quiet streets which lead towards the Edgeware Road.

Hän käveli nopeasti ja hiljaa muutaman minuutin ajan, kunnes käännyimme yhteen hiljaisista kaduista, jotka johtavat Edgeware Roadille.

“You did it very nicely, Doctor,” he remarked. “Nothing could have been better. It is all right.”

”Teit sen erittäin hyvin, tohtori”, hän huomautti. ”Mikään ei olisi voinut olla parempaa. Kaikki on hyvin.”

“You have the photograph?”

”Sinulla on valokuva?”

“I know where it is.”

”Tiedän, missä se on.”

“And how did you find out?”

”Ja kuinka sait sen selville?”

“She showed me, as I told you she would.”

”Hän näytti sen minulle, kuten sanoin, että hän tekisi.”

“I am still in the dark.”

”Olen yhä pihkassa.”

“I do not wish to make a mystery,” said he, laughing. “The matter was perfectly simple. You, of course, saw that everyone in the street was an accomplice. They were all engaged for the evening.”

”En halua tehdä asiasta mysteeriä”, hän sanoi nauraen. ”Asia oli täysin yksinkertainen. Näit tietenkin, että kaikki kadulla olivat rikollisia. He olivat kaikki palkattuja illaksi.”

“I guessed as much.”

”Arvasin sen.”

“Then, when the row broke out, I had a little moist red paint in the palm of my hand. I rushed forward, fell down, clapped my hand to my face, and became a piteous spectacle. It is an old trick.”

”Sitten, kun riita puhkesi, minulla oli pieni märkä punainen maali kämmenelläni. Rynnistin eteenpäin, kaaduin, löin käteni kasvoihini ja näytin säälittävältä. Se on vanha temppu.”

“That also I could fathom.”

”Se olisi minunkin arvannut.”

“Then they carried me in.

”Sitten he veivät minut sisään.”

She was bound to have me in.

”Hänen oli pakko ottaa minut sisään.”

What else could she do?

”Mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä?”

And into her sitting-room, which was the very room which I suspected.

Ja hänen olohuoneeseensa, joka oli juuri se huone, josta epäilin.

It lay between that and her bedroom, and I was determined to see which.

Se sijaitsi sen ja hänen makuuhuoneensa välissä, ja olin päättänyt nähdä kumpi se oli.

They laid me on a couch, I motioned for air, they were compelled to open the window, and you had your chance.”

He laskivat minut sohvalle, minä viittoin ilmaa, heidän oli pakko avata ikkuna, ja sinulla oli tilaisuutesi.”

“How did that help you?”

”Miten se auttoi sinua?”

“It was all-important.

”Se oli äärimmäisen tärkeää.”

When a woman thinks that her house is on fire, her instinct is at once to rush to the thing which she values most.

”Kun nainen luulee talonsa olevan tulessa, hänen vaistonsa on heti ryntyä kohti sitä, mikä hänelle on arvokkainta.”

It is a perfectly overpowering impulse, and I have more than once taken advantage of it.

”Se on täysin ylivoimainen impulssi, ja olen käyttänyt sitä hyväkseni useammin kuin kerran.”

In the case of the Darlington Substitution Scandal it was of use to me, and also in the Arnsworth Castle business.

”Darlingtonin vaihtokauppaskandaalissa se oli minulle hyödyksi, ja myös Arnsworthin linnan tapauksessa.”

A married woman grabs at her baby; an unmarried one reaches for her jewel-box.

”Naimisissa oleva nainen tarttuu vauvaansa, naimaton nainen yrittää nappaa korurasiansa.”

Now it was clear to me that our lady of to-day had nothing in the house more precious to her than what we are in quest of.

”Nyt minulle oli selvää, ettei tämänpäiväisellä naisellamme ollut talossa mitään arvokkaampaa kuin se, mitä olemme etsimässä.”

She would rush to secure it.

”Hän olisi ryhtynyt turvaamaan sen.”

The alarm of fire was admirably done.

”Palohälytys oli järjestetty erinomaisesti.”

The smoke and shouting were enough to shake nerves of steel.

”Savu ja huutot olivat tarpeeksi jännittäviä jopa teräshermoisille.”

She responded beautifully.

”Hän reagoi upeasti.”

The photograph is in a recess behind a sliding panel just above the right bell-pull.

”Valokuva oli liukuvan paneelin takana olevassa koloassa aivan oikean kello-vetimen yläpuolella.”

She was there in an instant, and I caught a glimpse of it as she half drew it out.

”Hän oli siellä hetkessä, ja näin vilauksen siitä, kun hän veti sen puoliksi esiin.”

When I cried out that it was a false alarm, she replaced it, glanced at the rocket, rushed from the room, and I have not seen her since.

”Kun huusin, että kyseessä oli väärä hälytys, hän pani sen takaisin, vilkaisi rakettia, syöksyi ulos huoneesta, eikä ole sen jälkeen näkynyt.”

I rose, and, making my excuses, escaped from the house.

”Nousin ja pakenin talosta tekemällä selityksiä.”

I hesitated whether to attempt to secure the photograph at once; but the coachman had come in, and as he was watching me narrowly, it seemed safer to wait.

”Mietin, pitäisikö yrittää turvata valokuva heti, mutta ratsumies oli tullut sisään ja valvoi minua tarkasti, joten odottaminen tuntui turvallisemmalta.”

A little over-precipitance may ruin all.”

”Liika kiihkeys saattaa pilata kaiken.”

“And now?” I asked.

”Ja nyt?” kysyin.

“Our quest is practically finished.

”Etsintämme on käytännössä päättynyt.”

I shall call with the King to-morrow, and with you, if you care to come with us.

”Tulen huomenna kuninkaan kanssa, ja jos haluat tulla mukaan, niin sinäkin voit tulla.”

We will be shown into the sitting-room to wait for the lady, but it is probable that when she comes she may find neither us nor the photograph.

”Meidät viedään olohuoneeseen odottamaan naista, mutta on todennäköistä, ettei hän löydä meitä tai valokuvaa sitten, kun hän tulee.”

It might be a satisfaction to his Majesty to regain it with his own hands.”

”Hänen majesteettinsa saattaisi kokea tyydyttäväksi saada valokuvan takaisin omin käsin.”

“And when will you call?”

”Ja milloin aiot tulla?”

“At eight in the morning. She will not be up, so that we shall have a clear field. Besides, we must be prompt, for this marriage may mean a complete change in her life and habits. I must wire to the King without delay.”

”Kello kahdeksan aamulla. Hän ei ole vielä hereillä, joten meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua. Sitä paitsi meidän on oltava ripeitä, sillä tämä avioliitto saattaa merkitä täydellistä muutosta hänen elämässään ja tavoissaan. Minun on lähetettävä sähke kuninkaalle viipymättä.”

We had reached Baker Street and had stopped at the door. He was searching his pockets for the key when someone passing said:

Olimme saapuneet Baker Streetille ja pysähdyimme ovella. Hän etsi avainta taskuistaan, kun joku ohikulkija sanoi:

“Good-night, Mister Sherlock Holmes.”

”Hyvää yötä, herra Sherlock Holmes.”

There were several people on the pavement at the time, but the greeting appeared to come from a slim youth in an ulster who had hurried by.

Jalkakäytävällä oli tuolloin useita ihmisiä, mutta tervehdys näytti tulevan kiiresti ohi kulkevalta hoikalta nuorelta mieheltä, joka oli pukeutunut ulsteriin.

“I’ve heard that voice before,” said Holmes, staring down the dimly lit street. “Now, I wonder who the deuce that could have been.”

”Olen kuullut tuon äänen ennenkin”, sanoi Holmes ja tuijotti pimeästi valaistua katua. ”Mietinpä, kuka ihme se voisi olla.”

I slept at Baker Street that night, and we were engaged upon our toast and coffee in the morning when the King of Bohemia rushed into the room.

Nukuin Baker Streetillä sinä yönä, ja kun aamulla joimme kahvia ja söimme paahtoleipää, sisään syöksyi Böömin kuningas.

“You have really got it!” he cried, grasping Sherlock Holmes by either shoulder and looking eagerly into his face.

”Saitte sen todella!” hän huusi ja tarttui Sherlock Holmesin kumpaankin olkapäähän ja katsoi tämän kasvoja innokkaasti.

“Not yet.”

”Ei vielä.”

“But you have hopes?”

”Mutta teillä on toiveita?”

“I have hopes.”

”Minulla on toiveita.”

“Then, come. I am all impatience to be gone.”

”Sitten tulkaa. Olen aivan innoissani päästäkseni liikkeelle.”

“We must have a cab.”

”Me tarvitsemme taksin.”

“No, my brougham is waiting.”

”Ei, broughamini odottaa.”

“Then that will simplify matters.” We descended and started off once more for Briony Lodge.

”Se tekee asioista helpompia.” Lähdimme alas ja suuntasimme jälleen Briony Lodgeen.

“Irene Adler is married,” remarked Holmes.

”Irene Adler on naimisissa”, Holmes huomautti.

“Married! When?”

”Naimisissa! Milloin?”

“Yesterday.”

”Eilen.”

“But to whom?”

”Mutta kenen kanssa?”

“To an English lawyer named Norton.”

”Englantilaisen lakimiehen nimeltä Norton.”

“But she could not love him.”

”Mutta hän ei voinut rakastaa häntä.”

“I am in hopes that she does.”

”Toivon, että hän rakastaa.”

“And why in hopes?”

”Ja miksi toivot?”

“Because it would spare your Majesty all fear of future annoyance. If the lady loves her husband, she does not love your Majesty. If she does not love your Majesty, there is no reason why she should interfere with your Majesty’s plan.”

”Koska se säästäisi teidän majesteettinne kaikelta tulevan ärsytyksen pelolta. Jos nainen rakastaa miestään, hän ei rakasta teidän majesteettianne. Jos hän ei rakasta teidän majesteettianne, ei ole mitään syytä hänen sekaantuvan teidän majesteettinne suunnitelmiin.”

“It is true. And yet—! Well! I wish she had been of my own station! What a queen she would have made!” He relapsed into a moody silence, which was not broken until we drew up in Serpentine Avenue.

”Se on totta. Ja silti –! No! Toivon, että hän olisi ollut minun asemani! Millainen kuningatar hän olisi ollut!” Hän vaipui murheelliseen hiljaisuuteen, jota ei rikottu ennen kuin pysähdyimme Serpentine Avenuella.

The door of Briony Lodge was open, and an elderly woman stood upon the steps. She watched us with a sardonic eye as we stepped from the brougham.

Briony Lodgen ovi oli auki, ja portaiden ääressä seisoi iäkäs nainen. Hän katsoi meitä sarkastisesti, kun astuimme broughamista ulos.

“Mr. Sherlock Holmes, I believe?” said she.

”Olen kai herra Sherlock Holmes?” hän sanoi.

“I am Mr. Holmes,” answered my companion, looking at her with a questioning and rather startled gaze.

”Olen herra Holmes”, vastasi seuralaiseni ja katsoi häntä kysyvästi ja melko hämmästyneenä.

“Indeed! My mistress told me that you were likely to call. She left this morning with her husband by the 5:15 train from Charing Cross for the Continent.”

”Todellakin! Emäntäni kertoi, että saatat tulla käymään. Hän lähti tänä aamuna miehensä kanssa kello 5:15 Charing Crossin junalla mantereelle.”

“What!” Sherlock Holmes staggered back, white with chagrin and surprise. “Do you mean that she has left England?”

”Mikä!” Sherlock Holmes horjahti taaksepäin, kalpeana tyrmistyksestä ja yllätyksestä. ”Tarkoitatko, että hän on lähtenyt Englannista?”

“Never to return.”

”Eikä tule takaisin.”

“And the papers?” asked the King hoarsely. “All is lost.”

”Ja paperit?” kysyi kuningas käheästi. ”Kaikki on menetetty.”

“We shall see.”

”Katsotaan nyt.”

He pushed past the servant and rushed into the drawing-room, followed by the King and myself.

Hän työnsi palvelijan sivuun ja syöksyi olohuoneeseen, kuningas ja minä perässään.

The furniture was scattered about in every direction, with dismantled shelves and open drawers, as if the lady had hurriedly ransacked them before her flight.

Huonekalut olivat siroteltu joka suuntaan, hyllyt oli purettu ja laatikot avattu, ikään kuin nainen olisi etsinyt jotakin kiiresti ennen pakenemistaan.

Holmes rushed at the bell-pull, tore back a small sliding shutter, and, plunging in his hand, pulled out a photograph and a letter.

Holmes hyppäsi kelloa kohti, repäisi pienet liukuovet auki ja kaivoi kätensä sisään valokuvan ja kirjeen.

The photograph was of Irene Adler herself in evening dress, the letter was superscribed to “Sherlock Holmes, Esq.

Valokuva oli Irene Adlerista itse iltamekossa, ja kirje oli osoitettu ”Sherlock Holmesille, Esq.”

To be left till called for.”

”Jätetään tänne, kunnes sitä pyydetään.”

My friend tore it open, and we all three read it together.

Ystäväni repi kirjeen auki, ja me kolme luimme sen yhdessä.

It was dated at midnight of the preceding night and ran in this way:

Se oli päivätty edellisen yön keskiyön aikaan, ja se kuului seuraavasti:

“MY DEAR MR. SHERLOCK HOLMES,—You really did it very well.

”Rakastettu herra Sherlock Holmes, – – Teitte sen todella hyvin.”

You took me in completely.

”Pelastitte minut täysin.”

Until after the alarm of fire, I had not a suspicion.

”Ennen palohälytyksen jälkeen minulla ei ollut aavistustakaan.”

But then, when I found how I had betrayed myself, I began to think.

”Mutta sitten, kun tajusin, kuinka olin paljastanut itseni, aloin miettiä asiaa.”

I had been warned against you months ago.

”Sain varoituksen teistä jo kuukausia sitten.”

I had been told that, if the King employed an agent, it would certainly be you.

”Minulle kerrottiin, että jos kuningas palkkaisi vakoojan, se olisi varmasti teidän.”

And your address had been given me.

”Ja teidän osoitteenne oli annettu minulle.”

Yet, with all this, you made me reveal what you wanted to know.

”Siitä huolimatta onnistuitte saamaan minut paljastamaan sen, mitä halusitte tietää.”

Even after I became suspicious, I found it hard to think evil of such a dear, kind old clergyman.

”Jopa sitten, kun aloin epäillä, minun oli vaikea ajatella pahaa niin rakkaasta, ystävällisestä vanhasta papista.”

But, you know, I have been trained as an actress myself.

”Mutta tiedättehän, olen itsekin saanut näyttelijän koulutuksen.”

Male costume is nothing new to me.

”Miesten asut eivät ole minulle mitään uutta.”

I often take advantage of the freedom which it gives.

”Käytän usein hyväkseni sitä vapautta, jota ne antavat.”

I sent John, the coachman, to watch you, ran upstairs, got into my walking clothes, as I call them, and came down just as you departed.

”Lähetin vaunuttajan Johnin valvomaan teitä, juoksin yläkertaan, puin ylleni kävelyvaatteet, kuten itse kutsun niitä, ja tulin alas juuri, kun lähditte.”

“Well, I followed you to your door, and so made sure that I was really an object of interest to the celebrated Mr. Sherlock Holmes. Then I, rather imprudently, wished you good-night, and started for the Temple to see my husband.

”No, seurasin teitä ovelle ja varmasti huomasin olevani kuuluisan Sherlock Holmesin kiinnostuksen kohde. Sitten toivotin teille hyvää yötä melko varomattomasti ja lähdin Templen kirkolle tapaamaan miestäni.”

“We both thought the best resource was flight, when pursued by so formidable an antagonist; so you will find the nest empty when you call to-morrow.

”Me kumpikin ajattelimme, että paras ratkaisu oli paeta, kun joutuimme niin vaarallisen vastapuolen hyökkäyksen kohteeksi. Joten löydätte pesän tyhjänä huomenna käydessänne katsomassa.”

As to the photograph, your client may rest in peace.

”Ja valokuvan osalta asiakkaanne voi nyt levätä rauhassa.”

I love and am loved by a better man than he.

”Rakastan ja minut rakastaa parempi mies kuin hän.”

The King may do what he will without hindrance from one whom he has cruelly wronged.

”Kuningas voi tehdä mitä haluaa estottomasti sellaisen henkilön toimesta, jota hän on julmasti loukannut.”

I keep it only to safeguard myself, and to preserve a weapon which will always secure me from any steps which he might take in the future.

”Säilytän sitä vain suojatakseni itseäni ja pitääkseni aseen, joka aina suojelee minua tulevilta hänen mahdollisilta toimiltaan.”

I leave a photograph which he might care to possess; and I remain, dear Mr. Sherlock Holmes,

”Jätän valokuvan, jonka hän saattaa halutessaan säilyttää. Ja pysyn, rakas Sherlock Holmes.”

“Very truly yours,

”Kunnioittavasti,”

“IRENE NORTON, née ADLER.”

”IRENE NORTON, o.s. ADLER.”

“What a woman—oh, what a woman!” cried the King of Bohemia, when we had all three read this epistle. “Did I not tell you how quick and resolute she was? Would she not have made an admirable queen? Is it not a pity that she was not on my level?”

”Mikä nainen – oi, mikä nainen!” huusi Böömin kuningas, kun me kaikki kolme olimme lukeneet kirjeen. ”Enkö minä sanonut, kuinka nopea ja päättäväinen hän oli? Eikö hän olisi ollut ihailtava kuningatar? Eikö ole sääli, ettei hän ollut samalla tasolla kuin minä?”

“From what I have seen of the lady, she seems, indeed, to be on a very different level to your Majesty,” said Holmes coldly. “I am sorry that I have not been able to bring your Majesty’s business to a more successful conclusion.”

”Siitä, mitä olen nähnyt tästä naisesta, hän näyttää todellakin olevan hyvin eri tasolla kuin teidän majesteettinne,” sanoi Holmes kylmästi. ”Olen pahoillani, etten ole pystynyt viemään teidän majesteettinne asiaa onnistuneempaan päätökseen.”

“On the contrary, my dear sir,” cried the King; “nothing could be more successful. I know that her word is inviolate. The photograph is now as safe as if it were in the fire.”

”Päinvastoin, rakas herra,” huusi kuningas. ”Mikään ei olisi voinut onnistua paremmin. Tiedän, että hänen sanaansa voi luottaa. Valokuva on nyt yhtä turvassa kuin jos se olisi tulessa.”

“I am glad to hear your Majesty say so.”

”Olen iloinen kuullessani teidän majesteettinne sanovan näin.”

“I am immensely indebted to you. Pray tell me in what way I can reward you. This ring—” He slipped an emerald snake ring from his finger and held it out upon the palm of his hand.

”Olen valtavan kiitollinen teille. Kerrohan, kuinka voisin palkita teitä. Tämä sormus –” Hän irrotti sormestaan smaragdikäärmeen sormuksen ja ojensi sen kämmenellään.

“Your Majesty has something which I should value even more highly,” said Holmes.

”Teillä on jotain, jota arvostaisin vielä enemmän,” sanoi Holmes.

“You have but to name it.”

”Sinun tarvitsee vain nimetä sen.”

“This photograph!”

”Tämän valokuvan!”

The King stared at him in amazement.

Kuningas tuijotti häntä ällistyneenä.

“Irene’s photograph!” he cried. “Certainly, if you wish it.”

”Irenen valokuvan!” hän huusi. ”Tietenkin, jos haluat sitä.”

“I thank your Majesty. Then there is no more to be done in the matter. I have the honour to wish you a very good morning.” He bowed, and, turning away without observing the hand which the King had stretched out to him, he set off in my company for his chambers.

”Kiitän teidän majesteettinne. Sitten asiassa ei ole enää mitään muuta tehtävää. Minulla on kunnia toivottaa teille hyvää huomenta.” Hän kumarsi ja kääntyi poispäin huomaamatta kuninkaan hänelle ojentamaa kättä. Sitten hän lähti seurassani huoneisiinsa.

And that was how a great scandal threatened to affect the kingdom of Bohemia, and how the best plans of Mr. Sherlock Holmes were beaten by a woman’s wit.

Ja näin suuri skandaali uhkasi Bohemian kuningaskuntaa, ja Sherlock Holmesin parhaat suunnitelmat voittettiin naisen nokkeluudella.

He used to make merry over the cleverness of women, but I have not heard him do it of late.

Hänellä oli tapana pilkata naisten nokkeluutta, mutta en ole kuullut hänen tekevän sitä viime aikoina.

And when he speaks of Irene Adler, or when he refers to her photograph, it is always under the honourable title of the woman.

Ja kun hän puhuu Irenen Adlerista tai viittaa hänen valokuvaansa, hän tekee sen aina naisen kunniallisella tittelillä.