Una delle poche cose, anzi forse la sola ch’io sapessi di certo era questa: che mi chiamavo Mattia Pascal.

Yksi harvoista asioista, ehkä ainut, jonka tiesin varmasti, oli se, että nimeni oli Mattia Pascal.

E me ne approfittavo.

Ja käytin sitä hyväkseni.

Ogni qual volta qualcuno de’ miei amici o conoscenti dimostrava d’aver perduto il senno fino al punto di venire da me per qualche consiglio o suggerimento, mi stringevo nelle spalle, socchiudevo gli occhi e gli rispondevo:

Aina kun joku ystäväni tai tuttavani näytti menettäneen järkensä niin pahasti, että tuli kysymään neuvoa tai ehdotusta, kohautin olkapäitäni, räpyttelin silmiäni ja vastasin hänelle:

— Io mi chiamo Mattia Pascal.

– Minun nimeni on Mattia Pascal.

— Grazie, caro. Questo lo so.

– Kiitos, kulta. Senhän minä tiedän.

— E ti par poco?

– Eikö se riitä sinulle?

Non pareva molto, per dir la verità, neanche a me. Ma ignoravo allora che cosa volesse dire il non sapere neppur questo, il non poter più rispondere, cioè, come prima, all’occorrenza:

Se ei varsinaisesti riittänyt minullekaan. Mutta en tiennyt silloin, mitä se tarkoitti, ettei tiennyt edes sitä, ettei voinut enää vastata kuten ennenkin tarpeen tullen:

— Io mi chiamo Mattia Pascal.

– Minun nimeni on Mattia Pascal.

Qualcuno vorrà bene compiangermi (costa così poco), immaginando l’atroce cordoglio d’un disgraziato, al quale avvenga di scoprire tutt’a un tratto che...

Joku saattaa sääliä minua (se ei maksa paljon), kuvitellen, kuinka kauhea suru voi olla sellaisen epäonnisen ihmisen kohdalla, joka huomaa yhtäkkiä, että...

sì, niente, insomma: né padre, né madre, né come fu o come non fu; e vorrà pur bene indignarsi (costa anche meno) della corruzione dei costumi, e de’ vizii, e della tristezza dei tempi, che di tanto male possono esser cagione a un povero innocente.

kyllä, ei mitään, oikeastaan: ei isää, ei äitiä, ei sitä, oliko vai ei ollut; ja hän saattaa suuttua (se maksaa vielä vähemmän) tapojen korruptiosta, paheista ja ajan surullisuudesta, jotka voivat aiheuttaa niin paljon pahaa viattomalle ihmiselle.

Ebbene, si accomodi.

No, asettakaa itsenne mukavaksi.

Ma è mio dovere avvertirlo che non si tratta propriamente di questo.

Mutta minun velvollisuuteni on varoittaa teitä, ettei kyse ole varsinaisesti siitä.

Potrei qui esporre, di fatti, in un albero genealogico, l’origine e la discendenza della mia famiglia e dimostrare come qualmente non solo ho conosciuto mio padre e mia madre, ma e gli antenati miei e le loro azioni, in un lungo decorso di tempo, non tutte veramente lodevoli.

Voisin tässä esittää sukupuun, jossa näytetään perheeni alkuperä ja jälkeläiset, ja osoittaa, kuinka olen paitsi tuntenut isäni ja äitini, myös esivanhempani ja heidän tekonsa pitkän ajanjakson aikana, jotka eivät kaikki olleet varsinaisesti ylistettäviä.

E allora?

Ja sitten?

Ecco: il mio caso è assai più strano e diverso; tanto diverso e strano che mi faccio a narrarlo.

Katsokaa: minun tapaukseni on paljon oudompi ja erilainen; niin erilainen ja outo, että aion kertoa sen teille.

Fui, per circa due anni, non so se più cacciatore di topi che guardiano di libri nella biblioteca che un monsignor Boccamazza, nel 1803, volle lasciar morendo al nostro Comune.

Olin noin kaksi vuotta, en tiedä, oliko minä enemmän hiirtenpyyntiä harrastava kuin kirjojen vartija kirjastossa, jonka monsieur Boccamazza halusi jättää kuollessaan kaupungillemme vuonna 1803.

È ben chiaro che questo Monsignore dovette conoscer poco l’indole e le abitudini de’ suoi concittadini; o forse sperò che il suo lascito dovesse col tempo e con la comodità accendere nel loro animo l’amore per lo studio.

On aivan selvää, että tämän monsieurin täytyi tietää vähän liian vähän kansalaistensa luonnetta ja tapoja; tai ehkä hän toivoi, että hänen testamenttinsa ajan mittaan ja mukavuuden kasvaessa herättäisi heidän sieluissaan rakkauden opiskelua kohtaan.

Finora, ne posso rendere testimonianza, non si è acceso: e questo dico in lode de’ miei concittadini.

Tähän saakka, voin vakuuttaa, se ei ole tapahtunut: ja sanon tämän kansalaisteni kunniaksi.

Del dono anzi il Comune si dimostrò così poco grato al Boccamazza, che non volle neppure erigergli un mezzo busto pur che fosse, e i libri lasciò per molti e molti anni accatastati in un vasto e umido magazzino, donde poi li trasse, pensate voi in quale stato, per allogarli nella chiesetta fuori mano di Santa Maria Liberale, non so per qual ragione sconsacrata.

Päinvastoin, kaupunki osoittautui niin vähä kiitolliseksi Boccamazzalle, ettei se edes halunnut pystyttää hänelle puolikasta patsasta, ja kirjat jätettiin monta vuotta pinoon suuressa ja kosteassa varastossa, josta ne sitten otettiin, voitte kuvitella minkä kunnossa, ja sijoitettiin Santa Maria Liberalen kirkkoon, joka jostain syystä oli menettänyt pyhyytensä.

Qua li affidò, senz’alcun discernimento, a titolo di beneficio, e come sinecura, a qualche sfaccendato ben protetto il quale, per due lire al giorno, stando a guardarli, o anche senza guardarli affatto, ne avesse sopportato per alcune ore il tanfo della muffa e del vecchiume.

Siellä ne luovutettiin ilman mitään harkintaa jonkun suojatun laiskiaisen hyödyksi ja sinecuraksi, joka päivässä kaksi liiraa sai vahtia niitä, tai ei vahtia ollenkaan, ja kesti muutaman tunnin vanhan homeen ja pölyn hajun kestämistä.

Tal sorte toccò anche a me;

Sama kohtalo osui myös minuun.

e fin dal primo giorno io concepii così misera stima dei libri, sieno essi a stampa o manoscritti (come alcuni antichissimi della nostra biblioteca), che ora non mi sarei mai e poi mai messo a scrivere, se, come ho detto, non stimassi davvero strano il mio caso e tale da poter servire d’ammaestramento a qualche curioso lettore, che per avventura,

Ja jo ensimmäisestä päivästä aloin pitää kirjoista niin vähän arvostusta, olivatpa ne painettuja tai käsinkirjoitettuja (kuten jotkin vanhin kirjastomme kirjat), etten olisi koskaan ja ikinä ryhtynyt kirjoittamaan, ellei, kuten sanoin, en pitäisi omaa tapaustani niin outona, että se voisi toimia opetuksena jollekin uteliaalle lukijalle, joka sattumalta

riducendosi finalmente a effetto l’antica speranza della buon’anima di monsignor Boccamazza, capitasse in questa biblioteca, a cui io lascio questo mio manoscritto, con l’obbligo però che nessuno possa aprirlo se non cinquant’anni dopo la mia terza, ultima e definitiva morte.

saapuisi tähän kirjastoon, johon jätän tämän käsinkirjoitukseni, mutta sillä ehdolla, ettei kukaan saa avata sitä ennen kuin viisikymmentä vuotta minun kolmannen, viimeisen ja lopullisen kuolemani jälkeen.

Giacché, per il momento (e Dio sa quanto me ne duole), io sono morto, sì, già due volte, ma la prima per errore, e la seconda... sentirete.

Sillä tällä hetkellä (ja Jumala tietää, kuinka paljon pahoillani olen siitä) olen kyllä kuollut, tosin jo kaksi kertaa, mutta ensimmäisellä kerralla vahingossa, ja toisella... kuulete.

L’idea o piuttosto, il consiglio di scrivere mi è venuto dal mio reverendo amico don Eligio Pellegrinotto, che al presente ha in custodia i libri della Boccamazza, e al quale io affido il manoscritto appena sarà terminato, se mai sarà.

Ajatus tai pikemminkin neuvo kirjoittamisesta tuli minulle hyvästä ystävästäni don Eligio Pellegrinottolta, joka tällä hetkellä huolehtii Boccamazzan kirjoista, ja jolle luovutan käsinkirjoitukseni heti, kun se on valmis, mikäli se koskaan valmistuu.

Lo scrivo qua, nella chiesetta sconsacrata, al lume che mi viene dalla lanterna lassù, della cupola; qua, nell’abside riservata al bibliotecario e chiusa da una bassa cancellata di legno a pilastrini, mentre don Eligio sbuffa sotto l’incarico che si è eroicamente assunto di mettere un po’ d’ordine in questa vera babilonia di libri.

Kirjoitan tämän tässä riisitetyssä kirkossa, valon loistaessa yläpuolelta, kupolista; tässä absidissa, joka on varattu kirjastonhoitajalle ja suljettu matalalla puutarahdalla, sillä don Eligio huokaisee raskaasti tämän sankarillisen tehtävän alla, jonka hän on ottanut itselleen, ja pyrkii saamaan jonkinlaisen järjestyksen tähän todelliseen kirjallisuuden Babyloniaan.

Temo che non ne verrà mai a capo.

Pelkään, ettei hän koskaan onnistu siinä.

Nessuno prima di lui s’era curato di sapere, almeno all’ingrosso, dando di sfuggita un’occhiata ai dorsi, che razza di libri quel Monsignore avesse donato al Comune: si riteneva che tutti o quasi dovessero trattare di materie religiose.

Kukaan ennen häntä ei ole vaivautunut tietämään, edes karkeasti vilkaisemalla selkämöksiä, millaisia kirjoja tämä monsieur oli lahjoittanut kunnanhallinnolle: oletettiin, että ne kaikki tai melkein kaikki koskivat uskonnollisia aiheita.

Ora il Pellegrinotto ha scoperto, per maggior sua consolazione, una varietà grandissima di materie nella biblioteca di Monsignore; e siccome i libri furon presi di qua e di là nel magazzino e accozzati così come venivano sotto mano, la confusione è indescrivibile.

Nyt Pellegrinotto on löytänyt, suureksi ilokseen, hyvin monenlaisia aiheita monsieurin kirjastosta; ja koska kirjat oli otettu sieltä ja täältä varastosta ja pinoitettu satunnaisesti, sekavuus on sanoin kuvaamaton.

Si sono strette per la vicinanza fra questi libri amicizie oltre ogni dire speciose: don Eligio Pellegrinotto mi ha detto, ad esempio, che ha stentato non poco a staccare da un trattato molto licenzioso Dell’arte di amar le donne, libri tre di Anton Muzio Porro, dell’anno 1571, una Vita e morte di Faustino Materucci, Benedettino di Polirone, che taluni chiamano beato, biografia edita a Mantova nel 1625.

Nämä kirjat ovat läheisyyden takia solmineet keskenään ystävyyssuhteita, jotka ylittävät kaiken kuviteltavissa olevan: don Eligio Pellegrinotto kertoi esimerkiksi, ettei hänellä ollut vaikeuksia irrottaa hyvin irstaasta Dell’arte di amar le donne, Anton Muzio Porron kirjoittamasta ja vuonna 1571 julkaistusta kirjasta, joka koostuu kolmesta osasta, tai Vita e morte di Faustino Materuccia, Polironen benediktiinimunkkia, jota jotkut kutsuvat autuaaksi, ja joka julkaistiin Mantovassa vuonna 1625.

Per l’umidità, le legature de’ due volumi si erano fraternamente appiccicate.

Kosteuden takia kahden nidoksen sidokset olivat ystävällisesti tarttuneet toisiinsa.

Notare che nel libro secondo di quel trattato licenzioso si discorre a lungo della vita e delle avventure monacali.

Huomattakoon, että tämän irstaaksi kutsutun kirjan toisessa osassa keskustellaan pitkään munkkielämästä ja -seikkailuista.

Molti libri curiosi e piacevolissimi don Eligio Pellegrinotto, arrampicato tutto il giorno su una scala da lampionajo, ha pescato negli scaffali della biblioteca.

Monia mielenkiintoisia ja nautinnollisia kirjoja don Eligio Pellegrinotto, joka oli kiipeillyt koko päivän lyhtykeppien päällä, löysi kirjaston hyllyistä.

Ogni qual volta ne trova uno, lo lancia dall’alto, con garbo, sul tavolone che sta in mezzo; la chiesetta ne rintrona; un nugolo di polvere si leva, da cui due o tre ragni scappano via spaventati: io accorro dall’abside, scavalcando la cancellata; do prima col libro stesso la caccia ai ragni su pe’l tavolone polveroso; poi apro il libro e mi metto a leggiucchiarlo.

Aina kun hän löysi jonkin kirjan, hän heitti sen ystävällisesti alas keskelle olevalle pöydälle; kirkko täyttyi kovanäänteistä; pölypilvi kohosi, ja muutama hämmentynyt hämähäkki pakeni pois. Minä kiiruhdin absidiin ja hyppäsin yliportin yli; ensin metsästin hämähäkkejä pölyisellä pöydällä itse kirjan avulla; sitten avasin kirjan ja ryhdyin lukemaan sitä.

Così, a poco a poco, ho fatto il gusto a siffatte letture.

Näin vähitellen opin arvostamaan tällaisia lukemisia.

Ora don Eligio mi dice che il mio libro dovrebbe esser condotto sul modello di questi ch’egli va scovando nella biblioteca, aver cioè il loro particolar sapore.

Nyt don Eligio sanoo, että minun kirjani tulisi olla näiden kirjojen tapaan, joita hän löytää kirjastosta, eli sillä erityisellä makulla.

Io scrollo le spalle e gli rispondo che non è fatica per me.

Minä kohautan olkapäitäni ja vastaan, ettei se ole minulle vaikeaa.

E poi altro mi trattiene.

Ja sitten jotain muuta estää minua.

Tutto sudato e impolverato, don Eligio scende dalla scala e viene a prendere una boccata d’aria nell’orticello che ha trovato modo di far sorgere qui dietro l’abside, riparato giro giro da stecchi e spuntoni.

Hikoillen ja pölyssä don Eligio laskeutuu tikkaiden päältä ja tulee hengittämään raikasta ilmaa pienessä puutarhassa, jonka hän on onnistunut perustamaan absidin taakse, ja jota suojelevat tavallaan tikut ja piikit.

— Eh, mio reverendo amico, — gli dico io, seduto sul murello, col mento appoggiato al pomo del bastone, mentr’egli attende alle sue lattughe. —

– Niin, hyvä ystäväni, – sanon minä istuessani seinäkiviä vasten ja nojauttaen päätäni sauvan kahvaan, kun hän odottaa salaattiaan.

Non mi par più tempo, questo, di scriver libri, neppure per ischerzo.

– Minulla ei ole enää aikaa kirjoittaa kirjoja, edes pilailun vuoksi.

In considerazione anche della letteratura, come per tutto il resto, io debbo ripetere il mio solito ritornello: Maledetto sia Copernico!

Myös kirjallisuuden suhteen, kuten kaikessa muussakin, minun on toistettava tavallinen refräini: Kirottu olkoon Kopernikus!

— Oh oh oh, che c’entra Copernico! — esclama don Eligio, levandosi su la vita, col volto infocato sotto il cappellaccio di paglia.

– Voi, voi, voi, mitä Kopernikus sitten tarkoittaa! – huutaa don Eligio ja nousee pystyyn, kasvot kuumat olkihatun alla.

— C’entra, don Eligio. Perché, quando la Terra non girava...

– Sillä on merkitystä, don Eligio. Sillä, kun maapallo ei pyörinyt...

— E dàlli! Ma se ha sempre girato!

– Älä viitsi! Mutta se on aina pyörinyt!

— Non è vero.

– Se ei ole totta.

L’uomo non lo sapeva, e dunque era come se non girasse.

Ihminen ei tiennyt sitä, ja siksi se ei käytännössä pyörinyt.

Per tanti, anche adesso, non gira.

Monien mielestä, jopa nykyisin, maapallo ei pyöri.

L’ho detto l’altro giorno a un vecchio contadino, e sapete come m’ha risposto?

Sanoin asian eilen eräälle vanhalle maanviljelijälle, ja tiedätkö, mitä hän vastasi?

ch’era una buona scusa per gli ubriachi.

Että se oli hyvä tekosyy juoppoille.

Del resto, anche voi, scusate, non potete mettere in dubbio che Giosuè fermò il Sole.

Muutenkin, anteeksi vaan, et voi silti epäillä, että Joosua pysäytti auringon.

Ma lasciamo star questo.

Mutta jätetään tämä nyt sikseen.

Io dico che quando la Terra non girava, e l’uomo, vestito da greco o da romano, vi faceva così bella figura e così altamente sentiva di sé e tanto si compiaceva della propria dignità, credo bene che potesse riuscire accetta una narrazione minuta e piena d’oziosi particolari.

Sanon, että kun maapallo ei pyörinyt, ja ihminen, pukeutuneena kreikkalaisiksi tai roomalaisiksi, näytti niin hyvältä ja arvosti itseään niin paljon ja oli niin tyytyväinen omaan arvokkuuteensa, uskon hyvin, että hän pystyi hyväksymään pieniä kertomuksia, jotka olivat täynnä turhia yksityiskohtia.

Si legge o non si legge in Quintiliano, come voi m’avete insegnato, che la storia doveva esser fatta per raccontare e non per provare?

Lukemmehan Quintilianukselta – kuten olet minulle opettanut – että historian tarkoitus on kertoa, ei todistaa?

— Non nego, — risponde don Eligio, — ma è vero altresì che non si sono mai scritti libri così minuti, anzi minuziosi in tutti i più riposti particolari, come dacché, a vostro dire, la Terra s’è messa a girare.

– En kiistä sitä, – vastaa don Eligio, – mutta on myös totta, ettei koskaan ole kirjoitettu näin pieniä, pikemminkin yksityiskohtaisia kirjoja kuin siitä lähtien, kun maapallo sinun mielestäsi alkoi pyöriä.

— E va bene!

– Hyvä on!

Il signor conte si levò per tempo, alle ore otto e mezzo precise... La signora contessa indossò un abito lilla con una ricca fioritura di merletti alla gola...

Kreivi nousi ajoissa, täsmälleen kello kahdeksan... Kreivitär pukeutui liilaan mekkoon, jonka kauluksessa oli runsaasti pitsiä...

Teresina si moriva di fame... Lucrezia spasimava d’amore...

Teresina oli nälkäinen kuin susi... Lucrezia vapisoi rakkauden tähden...

Oh, santo Dio! e che volete che me n’importi?

Voi hyvä Jumala! Ja miksi minun pitäisi välittää?

Siamo o non siamo su un’invisibile trottolina, cui fa da ferza un fil di sole, su un granellino di sabbia impazzito che gira e gira e gira, senza saper perché, senza pervenir mai a destino,

Olemmeko sittenkin näkymättömällä pyörimiskiekolla, jota auringon säteet pyörittävät, hulluksi tulleella pikkuruisen hiekkakide, joka pyörii ja pyörii ja pyörii ikuisesti tietämättä miksi, eikä koskaan pääse mihinkään.

come se ci provasse gusto a girar così, per farci sentire ora un po’ più di caldo, ora un po’ più di freddo, e per farci morire – spesso con la coscienza d’aver commesso una sequela di piccole sciocchezze – dopo cinquanta o sessanta giri?

Ihan kuin se nauttisi pyörimisestä, jotta voisimme joskus tuntea kuumempaa, joskus kylmempää, ja kuolla lopulta – usein tietoisina tehneemme lukuisia pieniä typeryyksiä – viidenkymmenen tai kuudenkymmenen kierroksen jälkeen?

Copernico, Copernico, don Eligio mio, ha rovinato l’umanità, irrimediabilmente.

Kopernikus, Kopernikus, don Eligio, olet pilannut ihmiskunnan, peruuttamattomasti.

Ormai noi tutti ci siamo a poco a poco adattati alla nuova concezione dell’infinita nostra piccolezza, a considerarci anzi men che niente nell’Universo, con tutte le nostre belle scoperte e invenzioni; e che valore dunque volete che abbiano le notizie, non dico delle nostre miserie particolari, ma anche delle generali calamità?

Nyt olemme kaikki vähitellen sopeutuneet uuteen käsitykseen loputon pienuudestamme, ja pidämme itseämme jopa mitättöminä maailmankaikkeudessa kaikine kauniine löytöksineemme ja keksintöineemme. Ja mitä arvoa sitten voisi olla uutisilla, en sano edes omista kurjuuksistamme, vaan yleisistä katastrofeista?

Storie di vermucci ormai, le nostre.

Nämä ovat nyttemmin pelkkiä satuja.

Avete letto di quel piccolo disastro delle Antille?

Oletteko lukeneet siitä pienestä katastrofista Antilleilla?

Niente.

Ei mitään.

La Terra, poverina, stanca di girare, come vuole quel canonico polacco, senza scopo, ha avuto un piccolo moto d’impazienza, e ha sbuffato un po’ di fuoco per una delle tante sue bocche.

Maapallo, raukka, kyllästynyt pyörimään, kuten se puolalainen kanonikko sanoi, ilman tarkoitusta, on päättänyt osoittaa kärsimättömyyttään ja puhaltaa tulta yhdestä monista suustansa.

Chi sa che cosa le aveva mosso quella specie di bile.

Kuka tietää, mikä aiheutti tämän kaltaisen suuttumuksen.

Forse la stupidità degli uomini che non sono stati mai così nojosi come adesso. Basta.

Ehkä ihmisten typeryys, sillä he eivät ole koskaan olleet niin ärsyttäviä kuin nyt. Riittää.

Parecchie migliaja di vermucci abbrustoliti.

Useita tuhansia palaneita satuja.

E tiriamo innanzi. Chi ne parla più?

Jatketaan eteenpäin. Kuka enää puhuu tästä?

Don Eligio Pellegrinotto mi fa però osservare che, per quanti sforzi facciamo nel crudele intento di strappare, di distruggere le illusioni che la provvida natura ci aveva create a fin di bene, non ci riusciamo. Per fortuna, l’uomo si distrae facilmente.

Don Eligio Pellegrinotto huomauttaa kuitenkin, että vaikka kuinka yritämme raivata tai tuhota ne harhakuvat, jotka luonnonviisaus on meille hyvää tarkoittaen luonut, emme onnistu siinä. Onneksi ihminen kyllästyy helposti.

Questo è vero. Il nostro Comune, in certe notti segnate nel calendario, non fa accendere i lampioni, e spesso – se è nuvolo – ci lascia al bujo.

Se on totta. Kunnanhallintomme ei tietyinä kalenterin mukaisina öinä sytytä valoja, ja usein – jos on pilvistä – jätetään meidät pimeyteen.

Il che vuol dire, in fondo, che noi anche oggi crediamo che la luna non stia per altro nel cielo, che per farci lume di notte, come il sole di giorno, e le stelle per offrirci un magnifico spettacolo.

Mikä tarkoittaa lopulta, että uskomme vielä nytkin, ettei kuu ole taivaalla muuta varten kuin valaisemaan meitä yöllä samoin kuin aurinko päivän aikana ja tähtien tarjotessa meille upean näytöksen.

Sicuro.

Kyllä varmasti.

E dimentichiamo spesso e volentieri di essere atomi infinitesimali per rispettarci e ammirarci a vicenda, e siamo capaci di azzuffarci per un pezzettino di terra o di dolerci di certe cose, che, ove fossimo veramente compenetrati di quello che siamo, dovrebbero parerci miserie incalcolabili.

Ja unohdamme usein ja mielellämme, että olemme pieniä atomeita, ja silti kunnioitamme ja ihailemme toisiamme. Olemme kykeneviä riitelemään pienestä palasta maata tai suremaan tiettyjä asioita, jotka – jos todella ymmärtäisimme, keitä olemme – näyttäisivät meille laskemattomina vaikeuksina.

Ebbene, in grazia di questa distrazione provvidenziale, oltre che per la stranezza del mio caso, io parlerò di me, ma quanto più brevemente mi sarà possibile, dando cioè soltanto quelle notizie che stimerò necessarie.

No, tämän hyödyllisen häiriötekijän ansiosta ja oman tapaukseni erikoisuuden vuoksi puhun itsestäni, mutta mahdollisimman lyhyesti, eli vain antamalla ne tiedot, jotka pidän tarpeellisina.

Alcune di esse, certo, non mi faranno molto onore; ma io mi trovo ora in una condizione così eccezionale, che posso considerarmi come già fuori della vita, e dunque senza obblighi e senza scrupoli di sorta.

Jotkut niistä eivät tietenkään tee minulle kunniaa, mutta olen nyt niin poikkeuksellisessa tilanteessa, että voin pitää itseäni jo elämän ulkopuolella olevana, ja siksi ilman velvoitteita ja skrupuleita.

Cominciamo.

Aloitetaan.